Seuraavana päivänä Lehtitassu oli edelleen allapäin yöllisistä paljastuksista emoltaan. Katsoessaan Merikyyneltä, Lehtitassu tajusi nyt hieman enemmän tämän käytöstä - ja toivoi ettei olisi halunnutkaan tietää. Tai leikkiä sankaria. Hän vihasi sitä tunnetta, kun hän katui tekojaan - ja vasta kuuden kuun ikäisenä niin oli tapahtunut ainakin kolme kertaa. Lehtitassu toivoi hartaasti, ettei niitä tulisi tulevaisuudessa enemmän.

Ensin vihreä, ja sitten sininen silmä avautuivat taas uuteen päivään. Ne tuijottivat edessään olevaa kasaa Liljatassun makuualusia, joiden nukkuja ei ollut paikalla ja varmasti oli aamupartiossa. Lehtitassu pakotti itsensä nousemaan hanakasti omalta pediltään, ja kävellä uneliaasti aukiolle etsimään tekemistä.

Ensimmäisenä ruskeavalkoisen oppilaan maha alkoi kurnia nälästä. Hän tajusi, että oli täysin unohtanut syödä edellisenä päivänä. Lehtitassu kyllä tiesi, että tällainen ei olisi kovin terveellistä kasvavalle kissalle - tai niin ainakin Harakkamarja oli jatkuvasti väittänyt - mutta Lehtitassulla ei ollut halua syödä. Lisäksi oli lehtikato, joten riistaa ei ollut luonnollisesti kovinkaan runsaasti. Mieluummin Lehtitassu uhraisi ateriansa muille ja nälkiintyisi itse, kuin että hänen klaanitoverinsa nälkiintyisivät hänen puolestaan.

Silmäkulmastaan oppilas näki Varjosielun istuvan yksin klaaninvanhimpien pesän edustalla. Oli tosi surullista, ettei ollut toista klaaninvanhimpaa naaraan seuraksi. Eikä sellaista tulisi vielä aikoihin, sillä muistikuviensa perusteella Lehtitassu ei keksinyt kissaa, joka näyttäisi tarpeeksi vanhalta harkitsemaan eläköitymistä.

Lehtitassu päätti olla nyt kunnon kissa ja tarjota Varjosielulle seuraa. Hän otti riistakasasta valkoisen oravan - oppilas oli oppinut tämän olevan vanhuksen lempiriistaa - ja lähti tassuttelemaan kohti mustaturkkista ystäväänsä.

"Hafhuafho?" Lehtitassu kysyi suu täynnä oravan turkkia, joka sai Varjosielun hätkähtämään yllättyneenä.

"Ai, kiitos Lehtitassu!" Varjosielu maukaisi toivuttuaan hämmennyksestään. "En ajatellut että joku voisi vaivautua minun seuraani!"

"Se on surullista. Miksi meidän klaanissa ei ole muita klaaninvanhimpia? Missä kaikki muut ikäisesi kissat ovat?" Lehtitassu pohti ja katsoi kysyvästi Varjosielua, joka huokaisi raskaasti ja kyykistyi oravansa ääreen.

"Monet ovat kuolleet, ja monet ovat myös lähteneet. Valkon lisäksi minulla on myös yksi toinen sisar Pisaraklaanissa, Silakkaliito, joka on viimeisen tiedonannon mukaan vielä elossa. Kulkukissojen joukossa on myös Kuu, joka oli entinen ystäväni ja aiemmalta nimeltään Kuuhohde. Hän kuitenkin lähti, koska hänen kumppaninsa oli kulkukissa. Joskus hän kertoi minulle että sai jotkut pennut nimeltään Risu ja Kiemura, mutta muuten en ole hänestä kuullut lähdön jälkeen", Varjosielu selitti avoimesti ja katsoi mietteliäänä Lehtitassun silmiä. "Ai niin, hän halusi jossain vaiheessa takaisin klaaniin, mutta Punarintatähti ei antanut. Järkevä päätös, sanon minä. Jos jättää klaaninsa, takaisin ei ole paluuta, sillä kissat täytyy olla uskollisia klaanilleen henkeen ja vereen!"

Lehtitassu kavahti Varjosielun sanoissa olevaa itsevarmuutta ja voimakkuutta. Hänen täytyi kyllä yhtyä tähän mielipiteeseen, sillä se kuulosti järkevältä. Mutta hän ei jostain syystä halunnut olla täysin samaa mieltä mielipiteen kanssa, eikä hän edes tiennyt miksi.

"Varjosielu! Saanko ottaa Lehtitassun mukaani partioon?" keskustelun katkaisi yhtäkkiä paikalle tullut Kiurusydän. Varjosielu nyökkäsi ja patisti Lehtitassua eteenpäin, mutisten samalla; "Omapa on oppilaasi."

Lehtitassu katsoi vaivaantuneena vanhuskissaa, joka palasi pesäänsä. Nyt kun Varjosielu ei ollut hänen seuranaan, kaikki yölliset muistot tulvivat hänen mieleensä jälleen. Mahdollisesti myös juuri leiristä ulos meno mestarin kanssa vaikutti muistojen tulvaan yöllisestä hiippailusta.

Leirin ulkopuolella seisoivat kolme kissaa odottamassa mestari ja oppilas - paria ilmeisesti partion jäseninä. Kuuleman mukaan tämä partio oli Valohännän johtama, ja hänen sekä Lehtitassun ja Kiurusydämen lisäksi mukana olivat Unikkovarjo ja Turvekajo.

"Ollaanko me valmiina lähtöön?" Unikkovarjo varmisti tämän kerran partionjohtajalta, joka nyökkäsi vaisusti, ja heilautti häntäänsä aloittaakseen partion kulun.

"Olemme siis menossa alarajan lähistölle, sillä siellä oli havaittu ketun hajua. Tarkistamme alueen ja häädetään kettu, jos sellainen löytyy", Valohäntä selosti partiolle tämän johtaessa kissajoukkoa koko ajan eteenpäin kohti heidän päämääräänsä. Kissat risteilivät puiden väleissä ketterästi loikkien ja hieman hölkkää nopeammin etenivät pienessä kolmionmallisessa muodostelmassaan.

"Missä muuten oppilaasi Liljatassu on, Valohäntä?" Kiurusydän kysyi ohimennen juostessaan joukon hännillä Lehtitassun vierellä, katsoen koko ajan Valohännän heiluvaa häntää. Tämä vilkaisi hetkeksi taakseen hämmennyksen kiilto silmissään.

"Hän on leirissä pitämässä taukoa aamupartiosta", hän lopulta vastasi, ja hidasti partion liikkumistahtia nopeaan kävelyyn. "Ja ennen kun jatkat, Kiurusydän, tiedän että olen edelleen nuori kissa ja kaikkea verrattuna itseesi - mutta minäkin osaan pitää hyvinvoinnistani huolta."

He jatkoivat vaitonaisina matkaa ja katsoivat valppaina ympärilleen. Vauhti hidastui ja pian kaikki hajaantuivat jäljittämään hajuja. Turvekajo käveli koko ajan lähemmäs Unikkovarjoa, joka taas loittoni kollista aina vain enemmän. Joko tahallisesti, tai sitten vahingollisesti vain, koska halusi etsiä kettuja.

"On ne kyllä aika ovelia, kun lumessa ei näy heidän jalanjälkiä!" Unikkovarjo oli pikaisesti kommentoinut kesken etsintöjensä.

Lehtitassu työnsi nenänsä maahan, ja hengitti syvään ilmaa keuhkoihinsa, etsien pientäkin hajunhäiväystä ketusta. Hän toisti saman monta kertaa samalla mennen taaksepäin muusta partiosta, kunnes huomasi yhden ison pistävänhajuisen alueen. Hän tutki sitä tarkemmin katsomalla lumen alle, ja haistelemalla yritti muistaa hajun alkuperää. Silloin hän muisti, että kettu merkitsee usein reviiriään, ja haju on yleensä tosi pistävää.

"Yäk!" Lehtitassu kiljaisi tajutessaan, että oli tutkinut ja tassutellut ketun rajamerkin päällä. Tämä sai muiden partiolaisten huomion, ja etunenässä tuli Turvekajo katsomaan tilannetta.

"Ketun reviirimerkkaus!" hän ilmoitti ja tönäisi Lehtitassua tämän kaivamaan lumikoloon, jossa merkki oli. Kiukkuisena pieni oppilas ravisteli turkistaan kellastuneet lehtisateen lehdet, ja lähti partion perään, joka oli lähtenyt seuraamaan hajua jäljittävää Turvekajoa. Lehtitassu oli hyvinkin varma, että tönäisy ei ollut vahinko, mutta muiden silmissä se tuskin niin näkyi.

Turvekajo johdatti kissoja koko ajan lähemmäs kohti reviirin alarajaa. Lopulta raja tulikin jo vastaan, ja ketun haju lähti siitä eteenpäin.

"Tästä eteenpäin emme enää mene. Joskus myöhemmin pitäisi lähettää partio takaisin tänne katsomaan tilannetta", Valohäntä ilmoitti ja heilautti häntäänsä, "Lähdetään takaisin leiriin raportoimaan tästä Punarintatähdelle."

Kissat nyökkäsivät ja lähtivät jälleen liikkeelle. Valohäntä johti taas joukkoa ja Unikkovarjo ja Turvekajo olivat heti heidän perässään. Jälleen Lehtitassu oli jäänyt Kiurusydämen vierelle juoksemaan. Ajatus leiriin palaamisesta muistutti Lehtitassua jälleen hänen emostaan ja mieli meni takaisin alas. Kiurusydän katsahti oppilaasensa ja huomasi tämän hajamielisyyden, joten tämä kysyi, että mikä oli vialla.

Lehtitassu mietti hetken, mutta päätyi loppujen lopuksi siihen tulokseen, että Kiurusydän on hyvä kissa ja hänelle voi avata sydäntään, sillä hän ainakin vaikutti reilulta.

"Tuntuu vain, että minua vihataan niin paljon. Etenkin Merikyynel, joka ei edes tunnista minua jälkeläisekseen. Olen vain taakka ja riesa. Välillä myös uskon Leijonatassun ja Turvekajon pilkkasanoihin, koska vaikuttaa siltä, että muutkin ovat heidän kanssa samaa mieltä."

Kiurusydän katsoi häntä myötätuntoisesti ja vain kuunteli. Hän ja Lehtitassu olivat oppilaan huomaamatta jääneet hieman jälkeen muusta partiosta, jolloin he saivat hieman yksityisyyttä. Mestarin haikea katse oli kiinni Lehtitassun erivärisissä silmissä. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän avasi suunsa.

"Muistan, kun minullakin oli veli. Hän oli emoni suosikki, komea ja lahjakas, pienestä pitäen. Hän joutui koko ajan hänen holhottavaksi, ja minä jäin taka-alalle. Veljeni ei kuitenkaan pitänyt liiallisesta huomiosta, sillä hänen piti käyttäytyä aina mallikkaasti. Kun me sitten päästiin sotureiksi ja saatiin enemmän vapauksia, hän meni villiksi. Hän teki paljon vaarallisia temppuja, mikä johti hänen menehtymiseen, ja hän ehti olla tuskin vuodenaikaa soturina. Ja emo kuoli muutama kuu sen jälkeen."

Kiurusydän painoi päänsä alas ja hidasti vauhtiaan entisestään, minkä tällä kertaa Lehtitassu huomasi. Hän katsoi Kiurusydäntä hiljaa.

On kaikkea mitä en tiedä mestaristani. Hän on päältäpäin iloinen ja rento, vaikka hänellä on tuollainen menneisyys kannettavana.

"Tuo meni vähän ohi aiheen. Niin, Lehtitassu, öö... Olet kuin... kuollut orava..?"

"Häh?" Lehtitassu ihmetteli. Kuin kuollut orava? Tämähän on vielä kauempana aiheesta kuin Kiurusydämen menneisyystarina!

"Siis kuin riistana, kuollut orava. Kaikki eivät tykkää oravasta, mutta joillekin se on lempparia. Kaikki eivät myös pidä samasta kissasta, mutta jotkut pitävät. Vaikka sinulla on ympärilläsi kissoja, joilla ei ole ehkä... öö... parhainta mielipidettä sinusta, jotkut pitävät sinusta. Olen nähnyt ainakin, miten Mehiläispentu katsoo sinua ylöspäin - ja molemmat tyttäreni nauttivat myös sinun seurastasi. Myös Harakkamarja ja Varjosielu arvostavat varmasti ystävyyttä kanssasi. Ja minä taas olen iloinen saadessani olla mestarisi."

Kiurusydän mietti hetken. "Ja entä veljesi? Versotassu ainakin näyttää välittävän sinusta suuresti, vaikka ette vietä aikaa yhdessä."

Kun Lehtitassu mietti asiaa, niin Kiurusydän on aika lailla oikeassa.  Hänellä on monia ystäviä, jokaiselta ikäluokalta - se jo osoittaa, että hän on pidettävä. Ja mitä taas veljensä suhteen - Versotassu ajatteli, ettei sokeutuminen ollut Lehtitassun syytä, ja hän myös puolusti häntä nimitystilaisuudessa. Heillä ei ollut vain mahdollisuutta puhua, kun viimekerralla sattui kulkukissat tulemaan paikalle.

"Hän on varmaan kuten itse kuvailit, välittää etäältä. Mutta haluaisin saada suhteemme ennalleen, emmekä ole jutelleet." Lehtitassu lopulta vastasi.

"Sitten jutelkaa. Voit henkisesti valmistautua siihen jonkun aikaa, mutta muista, että hän ei voi odottaa sitä ikuisesti."

"Okei. Kiitos, Kiurusydän."

"Ei siinä mitään. Mennään kirimään partio kiinni!"

Kaksikko pinkaisi juoksuun, Lehtitassu hieman jäljessä. Hän ajatteli Kiurusydäntä - kuinka mahtava kissa hän on.

Kiitos Kiurusydän. Olet paras mestari.

1400 sanaa!

Kirjailijan kommentti:

Tämän luvun kirjoittamiseen meni reilusti yli PUOLITOISTA VUOTTA! Olen siis nyt +2v kun silloin, kun aloitin Wattpadissa! Viime aikoina olen koko ajan ajatellut, miten huono tämä tarina oli, kunnes luin sen tänään uudestaan - paljon parempi kuin muistin! Päätin siis jatkaa, ja luku, joka joutui odottamaan julkaisuaan pitkät PUOLITOISTA VUOTTA, KYLLÄ, VUOTTA! pääsee vihdoinkin ilmoille. Ja nyt... joudutte odottamaan KAKSI VUOTTA seuraavaa lukua X3