"Saapukoon jokainen havuklaanilainen Suurkannon juurelle klaanikokoukseen!" Punarintatähti karjaisi suurelta kannolta, eikä kauaankaan, kun kissat olivat ehtineet unenpöpperöisinä tulla päällikön ympärille turkit edelleen sotkussa, Lehtipentu mukaan lukien. Hän mietti innoissaan, mitä tulisi tapahtumaan seuraavaksi.

Tuleekohan minusta ja Versopennusta oppilaita? Vai haluaako Punarintatähti että me teemme vastahyökkäyksen niitä kulkukissoja vastaan? Vai haluaako hän kenties potkia Leijonatassu ulos klaanista?

"Lehtikato on nyt saapunut yllemme, mutta se ei estä meitä saamasta uusia sotureita! Sinitassu ja Turvetassu, astukaa eteen!" Punarintatähden ääni kailotteli reippaana, mutta Lehtipennun kasvoista kieli todella kova pettymys. Hän joutuisi taas odottamaan oppilaaksi pääsyä, eikä hän jaksaisi enää odottaa kauaa.

"Sinitassu, Turvetassu, olette osoittaneet olevanne valmiita sotureiksi teidän näytettyä kaiken oppimanne taidon ja tiedon. Nyt panostuksenne palkitaan. Sinitassu ja Turvetassu, tästä lähtien teidät tunnetaan Siniyönä ja Turvekajona. Palvelkaa klaanianne aina myötä- ja vastoinkäymisissä vielä useita vuodenaikoja." Punarintatähti maukui juhlallisesti, ja laski kuononsa tuoreiden sotureiden päälaille. Klaanin kissat ryhtyivät huutamaan onnittelujaan kailottamalla kahden kollin uutta nimeä. Lehtipentu ehti jo olla allapäin, kunnes Punarintatähti yhtäkkiä jatkoi:

"Ennen sitä meidän on kuitenkin saatava täydennystä oppilaiden pesään!"

Lehtipennun ilme kirkastui hetkessä. Nyt olisi se hetki kun hän pääsisi oppilaaksi! Hän ehti jo seisoa ryhdikkäänä ja ylpeänä, kunnes Punarintatähden seuraavat sanat saivat hänet taas lysähtämään: "Versopentu, astu eteen."

Lehtipentua ei mainittu. Hän ei tulisi olemaan koskaan soturi, sillä logiikan mukaan hänen pitäisi olla nyt veljensä vierellä, joka olikin yhtä kummastunut ja surullinen kuin Lehtipentu. He jakoivat selvästi samat ajatukset.

"Minun on ilo ilmoittaa, että tämä pentu on valmiina astumaan soturin polulle. Versopentu, oletko samaa mieltä?" Punarintatähden pirteä ääni keskeytti Lehtipennun ajatukset päällikön katsoessa iloisena yksinäistä pentua hänen edessään.

"Joo", Versopentu mutisi vaisusti, niin ettei hänen äänensä melkein kuulunut ollenkaan. Punarintatähti katsoi tätä kummastuneena ja toisti viimeisimmän lauseensa pennulle.

"Joo!" Versopentu kivahti äkäisenä ja katsoi uhmakkaasti päällikköä. "Mutta entä Lehtipentu? Hänenhän pitäisi olla tässä nyt vieressäni, eikä istua tuolla muiden joukossa miettimässä että pääseekö koskaan edes oppilaaksi! Me olemme veljiä!"

Punarintatähti katsoi yllättyneenä tunteiden purkauksen saanutta Versopentua, joka puhisi ja värähti itsekin omaa käytöstään. Hän kuitenkin pinnisteli sanojensa takana, ja katsoi silmät sirrillään päällikköä. Yleisön edessä oleva Merikyynel oli vihainen ja hänen silmänsä olivat kuin kaksi suurta ja sinistä täysikuuta.

"Hän saa nimensä kohta", Punarintatähti murahti ja katsoi merkittävästi Harakkamarjaa. Oudon merkittävästi. "Sitä ennen, sinua kutsutaan tästä lähin Versotassuksi. Minä tulen olemaan sinun mestarisi."

Kissat haukkoivat henkeään, sillä Punarintatähdellä ei ollut pitkään aikaan omaa oppilasta, ja halusi nyt itselleen Versotassun, joka oli juuri inttänyt tälle kiukkuisena. Versotassun ilme oli hyvinkin yllättynyt, mutta hän karisti sen nopeasti päänravistuksella ja risti häntäänsä mestarinsa omaan.

"Versotassu! Versotassu!" Havuklaani hurrasi uuden oppilaan nimeä, joka laski katseensa ujosti alas ja loikki sitten Lehtipennun luo.

"En ymmärrä, miksi sinua ei kutsuttu sinne kanssani. Olin aina haaveillut että saisimme nimemme yhdessä", kuiskasi hiljaa liekinvärinen oppilas ja nojaili päätään ruskeavalkoiseen veljeensä. Versotassu ei vihaa minua, Lehtipentu ajatteli iloisena.

"Havuklaanin kissat", Harakkamarja sanoi yhtäkkiä. "Te tiedätte että en voi olla aina parantajanne. Tarvitsen jonkun seuraamaan käpälänjälkiäni, jotta voin mennä huoletta Tähtiklaaniin sitten kun aikani tulee. Lehtitassusta tulee oppilaani ja kuiden päästä tulee palvelemaan tätä klaania parantaen."

Jes... Pääsinkin oppilaaksi! Hetkonen, parantajaoppilaaksi?! Lehtitassu älähti ja huusi loput mietteensä ääneen: Miksi minut järjestettiin parantajaoppilaaksi? En minä halua olla parantaja!"

Ja taas kohaus klaanikissojen välillä. Nämä kissat olivat selvästi kokeneet järkytyksen päivän. Kuitenkin, Punarintatähti sai ajatuksensa selvitettyä ensimmäisenä päänsä, ja kysyi siten Harakkamarjalta: "Harakkamarja, mitä tämä tarkoittaa?"

Tummanharmaa naaras katseli yllättyneenä ja oudoksuen Lehtitassua; "Minä luulin että halusit parantajaksi... Kun aina olit auttamassa minua. Oletin että olit kiinnostunut parantajuudesta..."

"En?" Lehtitassu ihmetteli. "Autoin ystävää! Sinä olet ystäväni, ja siksi autoin sinua! Ja minulla ei ollut muutakaan tekemistä... Mutta kaikkia karvoja myöten haluan mahtavaksi soturiksi!"

Harakkamarjan vihreäkeltaiset silmät kuvastivat pettymystä, mutta kunnioittavasti tämä peruutti takaisin kissojen joukkoon. Punarintatähti yskähti ja silmäili kissoja läpi.

"Se on sitten selvä. Lehtitassusta soturi... Noh, sinun mestarisi tulee olemaan sitten Kiurusydän." Kolli hypähti alas kannolta ja antoi muutaman vaisun onnittelun kuulua. Nyt kaikki vieroksuivat häntä. Mahtavaa.

"Onneksi se on selvitetty", Versotassu kehräsi ja nuolaisi pienempää isoveljeään päälaelta. Miksi olen niin pieni? Versotassuhan näyttää vanhemmalta kuin minä!

"Lehtitassu!" Merikyynel kivahti heidän takaa ja uudet oppilaat säikähtivät. Naaraan silmät leimusivat vihasta. "Pysy kaukana pojastani!" hän sihisi Lehtitassulle. "Ja Versotassu, onnea nimestäsi", hän kehräsi vielä loppuun liekinväriselle pojalleen, ja talutti Versotassun Punarintatähden luokse. Ainoaa kissaa jonka liekinvärinen naaras tunnisti enää pojakseen.

"Onnittelut, Lehtitassu!" Vaniljatassun kirkas ääni kantautui ruskeavalkoisen kissan korviin, joka kääntyi iloisena ympäri, ja kosketti tämän turkkia omallaan.

"Kiitos..." Lehtitassu mutisi ujona, ja hiljeni sitten, sillä hän unohti miten puhua. Mikä minua vaivaa? hän sätti itseään.

"Mutta oikeasti, Versotassu on päällikön oppilas! Tulen ihan kateelliseksi, vaikka Valkokynsi onkin mahtava mestari!" Vaniljatassu jatkoi innoissaan, ja katsoi kateellisena kun Merikyynel, Versotassu ja Punarintatähti juttelivat keskenään.

"Niinpä..." Lehtitassu naurahti hermostuneena. "Hassu sattuma että minä sain sinun isäsi mestarikseni, aivan kuin sinä sait minun!"

"Niin!" Vaniljatassu sanoi ja katseli ympärilleen. "Oi, tuolla Valkokynsi onkin. Hän selvästikin haluaa nyt huomioni, joten pitää mennä. Jutellaan joskus taas!"

Vaniljatassu lähti pinkomaan kohti valkoturkkista mestariaan, joka seisoi vaativana ja ryhdikkäänä oppilaiden pesän vierellä. Lehtitassi jäi tuijottelemaan, kuinka kaksikko vaihtoivat nopeasti muutaman maukaisun ja nyökkäyksen, ja lähtivät sitten ulos leiristä.

"Noh, minusta tulikin mestarisi", paikalle saapunut Kiurusydän naurahti. "Mennäänkö kiertelemään rajoja? Vai onko ne jo sinulle tuttuja?"

Hän iski silmää ja näpäytti häntäänsä säpsähtäneen Lehtitassun selkään. "En ole käynyt leirin ulkopuolella, vielä. Mennään katsomaan niitä rajoja", kolli mutisi hiljaa. Kyllä hän oikeasti rehellinen oli, hän oli kunnon pentu!

He lähtivät ulos leiristä kääntyen vasemmalle päin. Selvästi Punarintatähti ei aikonut vielä aloittaa Versotassun koulutusta, sillä Lehtitassun ja Kiurusydämen lähtiessä he juttelivat edelleenkin. Lehtitassu ja Kiurusydän risteilivät havukuusien läpi niin nopeasti, että pieni oppilas jäi nopeasti jälkeen.

"Odota!" Lehtitassu parahti, ja hänen onnekseen sanat ulottuivat tämän mestarin tarkkoihin korviin. Kolli näytti nolostuneelta loikkiessaan oppilaansa luo.

"Anteeksi, en ole koskaan kouluttanut oppilasta..." Kiurusydän naurahti nolona. "Unohdin jo että uudet oppilaat eivät ole vielä niin nopeita. Voidaan rauhallisesti katsella maisemia."

He kävelivät rauhallisesti metsän läpi Kiurusydämen esitellessä paikkoja. Heidän koko reviirinsä oli pääasiassa havumetsää, lukuunottamatta muutamaa lehtipuuta siellä sun täällä. Reviiri vietti alamäkeen, ja leiri sijaitsi hieman alempana, ja se avautui alamäkeen. Alimman reviirikohdan jälkeiselle alueelle meno oli jyrkästi kielletty tuntemattomista, mutta vaarallisista syistä. Vasemmalla puolella olisi sitten Pisaraklaanin reviiriä, mutta sinne ei kaksikkomme ole vielä ehtinyt mennä. Sen sijaan he olivat ehtineet nyt oikean puoleiselle rajalle, joka oli iso ukkospolku. Sen toisella puolella oli kaksijalkala, ja kuuleman mukaan ainoa lähistöllä.

"Täällä joskus vilisee hirviöitä, yleensä auringonlaskun ja -nousun aikaan, sillä täällä on asutusta lähellä. Ne eivät koskaan poikkea tuolta mustalta polulta, joten olet turvassa, jos et ole polulla tai liian lähellä sitä. Odotetaan nyt yhtä", Kiurusydän selosti asiallisesti ja otti mukavan istuma-asennon, Lehtitassun matkiessa häntä. Pian heidän ohitse vilahti todella räikeän keltainen hirviö, joka näytti Lehtitassun silmissä jättimäiseltä ja luonnottamalle.

"Tuo yksilö oli sitä peruskokoa, ehkä vähän pienempi. On olemassa myös monta kertaa korkeampia ja pidempiä. Väri oli erikoisempi kuin normaalisti, sillä yleensä ne ovat valkoisia, mustia tai punaisia. Isommat yksilöt ovat taas useimmiten sinisiä, punaisia tai valkoisia", Kiurusydän tiedotti nopeasti ja nousi takaisin seisomaan merkiksi jatkaa matkaa.

Mutta mitä varten minun täytyy oppia hirviöiden yleisimmät ja havinaisimmat värit? Lehtitassu ihmetteli mielessään heidän kiihdyttäessä kevyeeseen juoksuun, joka johti ylämäkeen. Sen takia juokseminen tuntui paljon raskaammalta ja Lehtitassu läähätteli keuhkonsa tyhjäksi.

"Hengitä nenän kautta, se on helpompaa", Kiurusydän vinkkasi hänen pysähtyessä Lehtitassun iloksi. Hänen keuhkonsa tuntuivat olevan tukossa sellaisen juoksun jäljiltä.

"Sinä olet kyllä hieman hidas juoksija..." Kiurusydän pohdiskeli ja silmäili hengästynyttä oppilastaan. "Meidän täytyisi keskittyä enemmän juoksu- ja kestävyysharjoituksiin. Olet enemmän ketterä ja refleksisi ovat huippuluokkaa, joten uskon että sinusta voi tulla parhaita metsästäjiä, mutta taistelussa tarvitset sitä kestävyyttä, jota sinulla ei nyt ole, mutta ahkeralla harjoittelulla kuiden päästä on."

Kiurusydän laski häntänsä Lehtitassun lavalle ja toi hänet lähellä olevan vesilammikon luokse. Kiitollisena ruskeavalkoinen oppilas latki paljon vettä, sillä juokseminen oli vienyt suurimman osan hänen voimistaan. Latkiessa vettä Kiurusydän oli tarkkailut metsää ja katsonut taivasta.

"Tässä on mennyt nyt paljon aikaa, kun kerran aurinko on jo lipumassa pikku hiljaa kohti auringonlaskun aikaa, vaikka se ei ihan nyt ole", Kiurusydän totesi. "Mennään takaisin leiriin. Voidaan tutkia reviiriä enemmän joskus myöhemmin. Nyt mennään oikotietä leiriin ja saat hiukan levätä, ennen kun mennään sitten iltapartioon."

1300 sanaa!

Kirjailijan kommentti:

Tämäpäs oli nopea luku! No ei ihme, olin niin kauan odottanut kirjoittaa tuollaisesta väärinymmärretystä nimityksestä xD ja also tää piti olla jo viime luvussa, mutta sitten halusin vahvistaa jo hieman aikaisemmin Mehiläislehden ja Kiurulehden suhteita toisiinsa. Joten juu, tässä siis, LehtiTASSU ja VersoTASSU! Onko arveluja soturinimistä?;))
(Oon siis keksiny ne jo ;))
Hihi säästin ekaa kertaa julkasemista :D (joku 12 tuntii lul)