Lehtipentu terästi kuuloaan. Kulkukissoja? Voi ei. Se ei kuulostanut kovinkaan hyvälle.

Huudon kajauttanut kissa oli Keltamyrsky, jonka tarkan nenän ansiosta tämä oli haistanut kulkukissojen hajun. Nyt, kun kulkukissat olivat jo sisäänkäynnillä, leirissä olleet kissat olivat jo ehtineet järjestäytyä puolustusasemiin, Mustahalla etunenässä.

"Mitä haluatte?" Mustahalla sihisi. "Teillä ei ole lupaa astua kynnelläkään reviirillemme, saatikka leiriin, ja te tiedätte sen."

"Kyllä minä tiedän, Mustahalla..." murahti silkkisellä äänellä nähtävästi kulkukissojen johtaja, sillä hän astui askeleen edemmäksi lähelle Mustahallaa. Kolli oli väriltään ruosteenpunainen valkoisilla läiskillä, ja hänen meripihkanväriset silmät välähtivät tämän katsoessa nälkäisesti Havuklaanin varapäällikköä.

"No miksi olet sitten täällä?" Mustahalla sihahti pilkallisesti. "Kenties anomaan Havuklaanin riveihin? Turha toivo."

Lehtipentu ei jaksanut kuunnella varapäällikön ja kulkukissojen johtajan sanaväittelyä enempää. Hän nousi seisomaan, ja marssi pää pystyssä lähimmän kulkukissan luo, joka oli tummanruskea ja raidallinen. Pentu sihisi ja sähisi, sekä esitteli kynsiä tämän edessä. Hän halusi heidän lähtevän.

"Kapinen pentu..." tummanruskea kolli naurahti vihreät silmänsä kiiluen. "Odotas kun saan syödä sinut iltapalaksi..."

"Pikku Risu! Älä kiusaa tuota pentua, sehän on vain pentu!" hopeavalkoinen naaras sihahti tummanruskealle kollille. Tämän vatsa oli pyöreä pennuista. "Aiotko sinä sitten muka käyttäytyä omien pentujesi kanssa noin?"

"Emo, en ole Pikku Risu! Vihaan sitä lempinimeä!" Risu sihahti hopeavalkoiselle kulkukissatoverilleen. "Ja Tuuli on se joka pennut haluaa, en minä! Meille ei tule ikinä pentuja!"

"Mutta välität silti Tuulesta?" naaras ihmetteli. "Hän on niitä niin-"

"Aargh, ole nyt vain hiljaa!" Risu ärähti ja kynnet esillä löi Lehtipennun pois tieltään. Se lyönti tuntui ikuisuudelta Lehtipennulle. Hän sulki pelosta silmänsä.

Miksi en tunne kipua? Voi ei, jouduinko Tähtiklaaniin?! Lehtipentu panikoi tajutessaan asian ja räväytti silmänsä ammolleen. Risu oli edelleen hänen edessään, kynnet verestä tahmeana - mutta Lehtipentu ei tuntenut kipua, eikä nähnyt missään verta turkillaan.

Onko Tähtiklaani antanut minulle voimia? Olenko joku ihmekissa?

Mutta todellinen maailma vastasi nopeammin, ja vastaus oli paljon synkempi kuin Lehtipennun ihmekissa-ajatukset. Soturirivien joukosta kuului parkaisu, joka selvästi kuului Merikyyneleelle. Lehtipentu käänsi päätään - ja toivoi ettei olisi ikinä noussut paikaltaan.

Hänen veljensä. Hänen veljensä, Versopentu, oli hypännyt Lehtipennun eteen ja ottanut Risun iskun vastaan veljensä puolesta, ja nyt makasi surkeana myttynä tämän vierellä. Lehtipentu huomasi suustaan karkaavan parkaisun ja kurkusta purkuava vihaiaen murinan, mutta hän ei välittänyt. Hän juoksi veljensä luo, ja käänsi tätä selälleen nähdäkseen hänet paremmin. Järkytys iski suoraan hänen sydämeen, kun Lehtipentu näki mitä Risun isku oli tämän veljelle tehnyt. Versopennun kasvot olivat veressä, mutta sen alta näkyi kynnenjälkien uurteet, jotka olivat juuri vasemman silmän kohdalla. Itse silmä oli visummin kiinni kuin toinen, ja vaikka Versopentu oli pökertynytkim kovasta iskusta, Lehtipentu pahoin pelkäsi, että vasen silmä oli saanut osumaa.

Kissat taustalla olivat aloittaneet taistelun. Lehtipentu lähti raahaamaan veljeään niskanahasta kohti parantajan pesää. Versopentu oli kuitenkin tosi painava, lieneekö lihaksista, jotka olivat tulleet Leijonatassun kanssa painimisesta, ja Lehtipentu ei ollut sellaista tehnyt. Hän lysähti maahan väsyneenä jatkamaan, mutta onneksi Harakkamarja oli rääkyvien kissojen joukosta onnistunut pujahtamaan pois, ja pääsi siten auttamaan Lehtipentua.

"Lehtipentu, tuo minulle keltamoa ja kortetta!" Harakkamarja käski heti kun he onnistuivat kantamaan Versopennun parantajan pesälle - tai enemmänkin parantaja oli kantanut.

"En tiedä mitä ne ovat!" Lehtipentu parkaisi kauhuissaan. Hän niin halusi pelastaa veljensä, mutta hän tunsi itsensä hyödyttömäksi katsellessaan sitä suurta yrttien läjää.

"Keltamo on keltainen kukka, jossa on neljä terälehteä. Korte on aika harjamainen vihreä ja pitkä kasvi", Harakkamarja auttoi nuolaisujensa välistä, kun tämä puhdisti Versopennun kasvoja verestä. Lehtipennun löydettyä oikeat kasvit pienen sekoilun jälkeen, Harakkamarja murskasi keltamon ja puristi sen mehut Versopennun silmään.

"Tämä auttaa haavoittuneisiin silmiin", parantaja selitti, ennen kun Lehtipentu ehti huolissaan kysyä että mitä ihmettä tämä teki.

Tuo on varmasti kivuliasta, hän ajatteli surullisena. Se oli hänen vikansa. Jos hän olisi ajatellut mitä teki, hänen veljensä ei olisi nyt tuossa tilassa.

Minä aion luvata itselleni, että en tee enää ikinä hätiköityjä temppuja. Ties mitä tulee tapahtumaan.

Harakkamarjan saatua puristettua keltamon mehut, hän alkoi jauhaamaan kortetta soseeksi, ja levitti sen silmään ja sen ympärille.

"Tarvitsen vielä hämähäkinseittiä. Sen sinä ainakin toivottavasti tunnistat", Harakkamarja huokaisi, ja närkästyneenä Lehtipentu totteli käskyä. Ei hän niin hiirenaivoinen ollut.

"Pidän sillä sosetta paikallaan. Sillä voi myös pysäyttää verenvuotoa", Harakkamarja jatkoi. "Kun hän todennäköisesti kohta herää, hänelle pitää antaa unikonsiemen, jotta hän nukahtaa ja hän ja haava voisivat rauhoittua. En halua tuhlata ylimääräisiä yrttejä vain, koska joku pentu ravistaa ne itsestään pois."

Lehtipentu oletti, että hänen piti hakea kyseinen siemen, joten hän etsi niitä yrttien joukosta. Pienen ajan jälkeen hän löysi siemeniä eräästä kolosta erillään kaikesta muusta. Hän otti yhden hellästi hampaisiinsa, ja antoi sen Harakkamarjalle.

"Kiitos", naaras kiitti, ja laittoi Versopennun viereen kyseisen siemenen. "Menen nyt hoitamaan haavoittuneita sotureita. Kun Versopentu herää, anna hänelle siemen ja hän nukahtaa. Sitten tule luokseni, ja saat enemmän ohjeita. Tarvitsen nyt apurin apua kipeästi."

Lehtipentu nyökkäsi kuuliaisena ja istahti mukavasti veljensä vierelle, kun Harakkamarja otti jotain yrttejä sekä hämähäkinseittejä, ja lähti sitten taistelevien kissojen joukkoon etsimään loukkaantuneita. Lehtipentu tuijotti mustaa unikonsiementä mietteliäänä.

Vain tuolla yhdellä siemenellä voi saada unta. Aika mahtava siemen. Ja voimakas.

Kesken pohdintojen Lehtipentu tunsi hännänkosketuksen takajalassaan. Hän hätkähti, ja kääntyi ympäri. Versopentu yritti liikkua sammaleilla, mutta ei kyennyt.

Hän on kai hereillä! Lehtipentu tajusi ja otti unikonsiemenen hampaisiinsa. "Versopentu, syö tämä!"

Hän ojensi Versopennun nenän eteen unikonsiemenen, joka katosi pian mumisevan pennun suuhun.

"Hyvä!" Lehtipentu kehui. "Nyt nukahdat ja menen auttamaan Harakkamarjaa."

Hän kurkisti ulos parantajan pesästä. Rääkyvät kissat eivät näyttäneet saavan ikinä tarpeekseen, he raapivat ja väistelivät henkensä edestä verisessä taistelussa.

Ja pian olenkin noiden taitavien ja taistelevien kissojen joukossa! Minusta tulee hurjin soturi ikinä! Lehtipentu ajatteli innoissaan ja lähti juoksuun. Hän poikkoili sotureiden välistä ja pysyi kaukana vihollishampaista. Hän bongasi Harakkamarjan soturien pesän lähettyvillä hoitamassa Kupariaamua, joka oli saanut soturinimensä siskonsa Unikkovarjon kanssa kuu sitten. Hänen lapansa oli ihan veressä.

"Lehtipentu, pidä tätä seittiä paikoillaan kun teen salvaa valmiiksi", Harakkamarja ohjeisti ja Lehtipentu teki hommansa kuuliaisena. Hän painoi etutassunsa paikoilleen, yrittäen olla koskematta itse haavaa, ja odotti kunnes parantaja saisi salvansa valmiiksi.

"Tässä on kortetta, hierakkaa ja kalmojuurta", selitti Harakkamarja tämän työntäessä hämähäkinseitin pois ja siveli salvaa haavalle. "Sekoitus on tehokas, sillä se tyrehdyttää verenvuodon ja estää sitä tulehtumasta."

Hän viittosi Lehtipentua laittaa seitti takaisin, joka teki senkin tottelevaisena, sillä tällaisilla hetkillä ei parantajalle kannattanut väittää vastaan.

"Perääntykää!" kulkukissajohtaja huusi kissojen keskeltä, ja muristen hänen kissansa tottelivat käskyä ja askelsivat taaksepäin. "Vaikka menetimme pari kissaa, tämä keikka meni hyvin. Ensikerralla ei kuole meidän joukosta ketään!"

Kulkukissojen joukosta kuuli kannustavia ulvaisuja, vieläkin kun he kaikki olivat lähteneet. Paitsi johtaja. Hän asteli nenäkkäin Mustahallan luo.

"Kun hyökkään uudestaan, emme anna niin paljon armoa, varapäällikkö", sylkäisi kulkukissa pilkallisesti. "Enkä nytkään."

Kukaan ei ehtinyt reagoida ollenkaan, kun äkkiä punavalkoinen kolli oli jo iskenyt hampaansa varomattoman Mustahallan kurkkuun. Tämä nytkähti, ja Mustahalla oli jo silmänräpäyksessä kuollut.

"Jos ette halua samaa kohtaloa, niin teidän on parasta liittyä joukkoihini!" kulkukissakolli sihisi, ennen kun oli jo pinkaissut ulos leiristä ja hävinnyt metsän varjoihin. Sitten vasta kissat alkoivat ymmärtää, mitä oli juuri tapahtunut.

"Meidän varapäällikkömme on kuollut!" huusi kissat surun murtamana ja he kerääntyivät pieneksi ringiksi ruumiin ympärille. Lehtipentu katsoi Harakkamarjaa, joka ei tarvinnut nähtävästi enää apua Kupariaamun kanssa, joten pentu lähti mukaan rinkiin. Rohkean varapäällikön olemuksesta oli enää jäljellä pieni karvamytty, josta elämä oli hävinnyt.

"Olen pahoillani Mustahallan kuolemasta", paikalle saapunut Punarintatähti ilmoitti. "Hän oli urhea varapäällikkö, ja ansaitsee paikkansa Tähtiklaanissa."

Se ei kuitenkaan saanut kissoja hiljenemään. He supisivat peloissaan ja pettyneinä keskenään, vilkuillen aina Mustahallaa.

Nythän ilta on jo taipunut yöksi, ja uusi varapäällikkö on aina päätettävä ennen kuunhuippua. Punarintatähti ei saa tarpeeksi aikaa päättää tarpeeksi hyvä kissa. Ja Sinitassulla ei myös ole enää mestaria, Lehtipentu ajatteli huolestuneena. Hänen päälliköllään on aina valtavasti päätettävää ja hyvin vähän aikaa.

"Hei Lehtipentu!" kuului kuiskaus takaa, ja kukapa muukaan siinä, kuin Vaniljatassu. Hän katsoi ihmeissään kissoja, jotka surivat Mustahallaa. "Mitä tapahtui? Olin iltapartiossa, ja partioni tuli nähtävästi hyvinkin myöhässä. Meidän piti vain häätää pari kotikisua, jotka olivat oikeastaan todella sinnikkäitä. Kutsuivat itseään ninjoiksi, tai jotain vastaavaa, haha."

Lehtipentu kuitenkin näytti kysyvää naamaa ystävälleen. Eikö hän huomannut, miten surullisilta kaikki näyttivät? Piti varmasti sanoa se asia ääneen, sillä Vaniljatassun pitäisi saada tietää.

"Joku kulkukissaryhmä hyökkäsi, ja tappoi Mustahallan", Lehtipentu selitti nopeasti ja kuiskaten. Vaniljatassu ymmärsi heti kaiken, ja vakavoitui sitten.

"Ai", hän mutisi nolona. "Missä Versopentu muuten on?"

Versopentu... Unohdinkin jo... Lehtipentu ajatteli surullisena. Hän oli jo unohtanut parantajan pesässä olevan veljensä. Mutta jos kerron totuuden, Vaniljatassu varmasti vihaa minua.

"H-hän on parantajan pesällä..." Lehtipentu mutisi hiljaa, yrittäen kiertää täyttä vastausta ja katsahti Vaniljatassuun, joka oli selvästi järkyttynyt.

"Mitä? Mitä hänelle kävi?" hän huudahti huolestuneena, Lehtipennun huonoksi onneksi. Hän huokaisi syvään, sillä hänellä ei ollut pakoreittiä.

"Minä... Minä menin sihisemään yhdelle kulkukissalle joka yritti lyödä minua mutta Versopentu meni väliin ja sai iskun puolestani ja nyt minun takia hän voi jäädä puolisokeaksi!" Lehtipentu antoi sanojensa lopulta tulvahtaa ulos. Hän painoi päänsä häveten alas. Hän oli huonoin veli ikinä. "Ja se on kokonaan minun vikani!"

"Shh, ei ole", Vaniljatassu rauhoitteli. "Se oli hänen päätöksensä pelastaa sinut. Se on merkki siitä, että hän välittää sinusta tosi paljon."

"Se oli todellakin sinun syysi, Lehtipentu!" kuului kiljaisu kaksikon takaa. Mutta Lehtipentu ei odottanut äänen kuuluvan ikinä hänen emolleen Merikyyneleelle. Hänen emolleen, joka osasi epäillä Leijonapentua kiusaamisesta, ja joka osasi lohduttaa aina emollisilla nuolaisuillaan. Joka nyt vihasi häntä sydämensä pohjasta.

"Minä näin mitä teit hänelle! Kävin hänen luonaan, ja se että hän on siellä on kokonaan sinun vikasi!" Lehtipennun emo maukaisi kylmästi, ja häipyi sitten paikalta saaden poikansa murtumaan. Hänet oli loukattu pahasti. Hän tunsi emonsa olleen ilkeämpi hänelle kuin Leijonatassu ikinä.

"Hän ei ole hyvä emo", maukaisi Vaniljatassu kylmästi. "Merikyynel käyttäytyi täysin väärin. Vaikka hänellä onkin pentu loukkaantunut, se ei tarkoita että hänellä on oikeutta kohdella toista pentua tuolla tavoin."

"Mutta se oli minun syytäni!" Lehtipentu vinkui synkästi. Jos hän olisi ajatellut edes hieman seurauksia, ehkä Merikyynel vielä rakastaisi häntä.

"Hyvä Havuklaani", kaikui jälleen Punarintatähden vahva ääni. "Tiedän nyt kuka on varapäällikkömme. Ensiksi kuutenkin haluan nimetä Sinitassulle uuden mestarin, sillä kuten ymmärrätte, hänen entinen mestari oli juuri Mustahalla. Horisontinkulkija, toivon että saatat Mustahallan työn loppuun ja opetat Sinitassulle hyvän soturin taidot."

Sinitassu ja Horisontinkulkija nyökkäsivät yhtäaikaisesti. Sinitassu käveli uuden mestarinsa luokse, ja risti häntänsä Horisontinkulkijan kanssa. He olivat nyt uusi mestari/oppilas-pari.

"Nyt on aika valita uusi varapäällikkö", Punarintatähti jatkoi, ja tuijotti tiivisti kohti Hopeahäntää. "Tähtiklaani, Mustahalla, toivon että Ratamokynsi on odotuksienne arvoinen ja hyväksykää hänet uudeksi varapäällikökseni."

1700 sanaa! Luku vaa kasvaa!:D

Kirjoittajan kommentti:

Hui, olipa pelottavaa :0 Parkat kasviveljekset, toinen emon hylkäämä, toinen ehkä puolisokea. Heillähän on aika hyvä tuuri :/ nähdään ensiluvussa!:)