Oli lehtikato. Kirpeä tuuli puhalsi läpi kissojen turkkien, jotka oli pörhistetty pakkasen suojaksi. Lehtikato oli tuonut tullessaan pieniä lumihiutaleita pennuille, joita ne voisivat metsästää ja pyöriä lumihiutaleiden muodostamissa lumikinoksissa.

Havuklaanin leirissä oli täynnä kuhinaa, kun kissat supisivat innoissaan keskenään, erityisesti nuoremmat soturit ja oppilaat, sillä heidän päällikkönsä, Mehiläistähti, joka oli saanut yhdeksän henkeään kaksi kuuta sitten, oli sopinut Pisaraklaanin kanssa kilpailun, joka tapahtuisi kahden auringonnousun kuluttua. "Lumitaitokisassa" nähtäisiin loikkaa, viestiä, sammalpalloa, metsästystä ja kosketuspeliä. Mehiläistähti oli keksinyt koko kisan itse, ja halusi tehdä siitä perinteen, voittajien saadessa aina kunniaa. Myös aina sijoituksista saataisiin pisteitä, ja eniten pisteitä kerännyt klaani voittaisi klaanikisan.

"Saapukoon jokainen havuklaanilainen Suurkannon alle klaanikokoukseen!" kajahti Mehiläistähden kutsuhuuto, ja jännittynyt keskustelu hiljeni odottavaksi katseeksi kohti päällikköä.

Ja tämän tarinan päähenkilö, jonkaa oikeaa nimeä ei mainita, oli sen porukan mukana nimeämättömän siskonsa kanssa. Päähenkilöämme voisimme nyt kutsua vaikkapa Mustaksi, ja hänen siskoa Valkoksi. Musta ja Valko olivat innolla ilmoittautuneet osallistujen joukkoon, ja nyt he odottivat innoissaan kuulevansa, mihin lajiin he olivat päässeet.

"On aika ilmoittaa kilpailijat. Loikkaan osallistuvat Soravarjo, minä ja Hallalehti. Viestijoukkueemme koostuisi Aaltotassusta, Terhotassusta ja Suippotassusta. Sammalpallotiimiimme kuuluvat taas Punarintapilkku, Liljahämy ja Mustahalla, kun taas metsästäjämme ovat Valko ja Musta. Kosketuspelin kunnian saa Ratamokynsi." Mehiläistähti kertoi ja odotti aina nimien maininnan välissä kun klaani hurrasi.

"Onnea kilpailijoille! Saatte harjoitella ennen kisaa miten haluatte! Älkää kuitenkaan unohtako arkipäiväisiä tehtäviänne, etenkin kun on nyt lehtikato." päällikkö vielä lisäsi ennen kun päätti kokouksen ja hyppäsi alas kannolta. Kissat aloittivat onnitella kilpailuun päässeitä ryntäämällä pieneksi rytiköksi valittujen ympärille.

"Jes, meillä molemmilla kävi hyvä tuuri!" Liljahämy hihkaisi tuupatessaan Mustan ja Valkon seuraan hänen kumppaninsa Punarintapilkku vierellä.

"Jep!" Musta hihkaisi innoissaan. "Tosi kiva kun Mehiläistähti osaa lajitella porukoita myös suhteiden mukaan."

Hän oli halunnut yhtä paljon olla siskonsa kanssa samassa lajissa, kuin Liljahämy kumppaninsa kanssa. Eli tosi paljon.

"Emoo, minullahan ei käynyt niin hyvä tuuri!" keskusteluun tuppautunut Aaltotassu vinkui. "Mäntytassu ei sittenkään ilmoittautunut! Ja kun minä niin paljon halusin hänet mukaan seurakseni!"

"Älähän nyt, pikkuiseni", Liljahämy naurahti. "Muutenkin se on ehkä parempi teille. Emmehän halua pakottaa Mäntytassua osallistumaan, silloin koko homma ei olisi kivaa. Sitä paitsi te aina tappelette kaikessa että kumpi on parempi."

"Silti!" Aaltotassu nyrpisti nenäänsä kiukkuissaan, ja häntä pystyssä lähti pois.

"Huooh, pennut ovat kyllä nähtävästi hankalia", Valko naurahti hermostuneena. "Onneksi minulla ei ole omia."

"Uskon kyllä että joku onnekas kolli saa ylpeänä sanoa että teillä on yhteiset pennut", Musta naurahti kevyesti ja tönäisi leikillään Valkoa. Hän ei kuitenkaan nauranut takaisin, tai edes reagoinut positiivisesti - sen sijaan tämä oli hiljentynyt, kuin olisi sisäisesti kuollut.

"Minulla olisi sinulle asiaa", Valko sia kuiskatuksi hiljaa, ja vetäisi tämän siskoa sivummalle, pois Liljahämyn ja Punarintapilkun seurasta. "Voidaanko mennä ulos?"

"Joo, totta-", Musta aloitti, mutta hänet keskeytti vahva nuolaisu päälaelle, joka sai tämän kumoon.

"Onnea rakas paikasta", kehräsi kollin ääni, joka osoittautui Mustan kumppanille Valkomyrskylle. Musta kehräsi takaisin nuolaisten isompaa kollia leuan alta.

"Kiitos Valkomyrsky", Musta kehräsi. "Myös Valko sai paikan."

"Ah, niin... Onnittelut sinullekin", Valkomyrsky takelteli vaisusti, ja Valko nyökkäsi kiitokseksi samalla tavalla takaisin, hiljaa ja pienesti.

"Noh, minä ja Valko mennään nyt metsään. Sinullahan oli jotain asiaa, eikö niin?" Musta kohdisti viimeisen lauseensa Valkolle, joka nyökkäsi jälleen.

"Saanko tulla mukaan?" Valkomyrsky kysyi silmät siristyneenä tassuja levottomasti siirrellen, mutta Valko oli jo heti torjunut kollin hätäisellä päänpudistuksella. Tämä vetäisi Mustaa hännästä, vaatien siskoaan pistämään vauhtia. Mustan hyvästettyä kumppaninsa oli jo Valko hävinnyt leirin ulkopuolelle.

"Huhuu?" Musta huusi päästyään metsään. "Valkoo?"

Sitten hän tunsi hännässään vetäisyn, ja yhtäkkiä hän oli jo yhden harvan puskan sisällä.

"Sinä et saa kertoa tästä sitten kenellekään!" Valko sihahti hiljaa. Musta ihmetteli siskonsa aggressiivisuutta, mutta nyökkäsi silti. Valko huokaisi syvään ja rauhoitteli itseään.

"O-odotan pentuja."

"Mutta... Sehän on hyvä uutinen?" Musta ihmetteli.

"Eikä ole", Valko vastasi tuskastuneena. "Ne... kuuluvat Valkomyrskylle.

Musta ei saanut sanaakaan suustaan. Oksa räsähti takana, ja Valko säikähti pahanpäiväisesti, vilkuillen ulos, mutta ketään ei näkynyt.

"Mi-minä en voi uskoa tätä..." Musta henkäisi, ja ikään kuin halasi siskoaan lohduttaakseen, kun tämä aloitti hiljaisen uikutuksen. "Shh, ei mitään hätää... En tuomitse sinua, se ei ole sinun vikasi..."

"On se!" naaras parkaisi ja työnsi päänsä siskonsa turkkiin, joka silitti Valkoa hännällään. He jäivät siihen, Musta odottamaan Valkon rauhoittumista.

***

Valkon rauhoituttua Musta nuolaisi siskoaan päälaelle ja nousi ylös, ravistaen neulaset turkistaan. Hänen siskonsa teki samoin, tuijottaen koko ajan siskoaan.

"Kiitos, Musta."

Hänen silmänsä säihkyivät kirkkaina kuin tähdet. Naaras otti paremman asennon ja ryhdistäytyi.

"Minä kestän tämän!" hän kannusti itseään. "Kukaan ei tule saamaan tietämään näiden isää! Haluan heille mahdollisimman hyvän tulevaisuuden, samoin kuin sinullekin, Musta. En halua että sinun ja Valkomyrskyn välit tulehtuisivat."

"Kiitos sinullekin. Mennäänkö harjoittelemaan sitä kisaa varten?" Musta kysyi hymynkare kasvoillaan, ja sai myöntävän nyökkäyksen vastaukseksi.

"Minä voisin mennä metsästämään Pisaraklaanin rajan lähelle", sanoi Valko, ja ahtautui pois puskasta.

"Minä voisin mennä sitten lähelle sitä yksinäistä kaksijalkojen pesää, mistä Harakkamarja hakee yrttinsä." Musta huikkasi Valkon perään, joka oli jo lähtenyt mennessään, ja lähti itsekin omaan suuntaansa.

Minun on silti parasta puhua Valkomyrskyn kanssa. Valkohan on varmasti kertonut tälle pennuista ensin?

Hän pysähtyi liukuen nähdessään kaksijalkojen pesän. Sen ympärillä oli yleensä runsaasti riistaa, etenkin kun pesä oli hylätty ja sen vieressä on läpikuultava laatikko, jossa Harakkamarja ja Pisaraklaanin parantaja Jokisydän, sekä hänen oppilaansa Hiekkatassu, kasvattivat yrttejään.

Ei aikaakaan, kun lumen seasta pilkotti harmaa turkki. Iso, mutta luiseva hiiri etsi närkästyneenä ruokaa kaivelemalla lunta pienen pienillä käpälillään.

Musta pudottautui vaanimisasentoon, ja vaikka hän kuinka pehmeästi laski tassunsa maahan, lumi narskui liiankin kuuluvasti. Hiiri huomasi uhkansa, ja lähti karkuun, mutta törmäsi puuhun. Siistillä loikalla Musta sai saaliinsa kiinni. Tuoreen saaliin maku suussa sai veden kielelle, mutta hän hillitsi itseään ja piilotti hiiren vielä lämpimän ruhon rungon sisään. Hän näki silmäkulmastaan kanin etsivän ruokaa kuten hiirikin oli tehnyt.

Outoa että täällä on kani. Noh, ihan sama, riistaa se on silti.

Hän hyökkäsi suoraan kohti kania, sillä vaaniminen ei olisi auttanut mitään. Kani yritti juista pois, mutta nälästä heikkona se ei pötkinyt kovinkaan pitkälle.

Kyllä tämä riittää, Musta ajatteli tyytyväisenä ja haki vielä piilottamansa hiiren. Sitten hän lähti kohti leiriä, riistaq leuoissaan kiikuttaen. Mutta sitten hän haistoi kanin lävitse kumppaninsa tuoksun, ja ajatteli että olisi hyvä aika keskustella.

Mutta se, mitä Musta näki, oli sellaista mitä hän olisi mieluummin jättänyt näkemättä.

"Hei, Valkomyrsky-", Musta tervehti ja tuli esiin puiden takaa.

Hän näki kumppaninsa valkoisen turkin veressä. Valko makasi kuolleena tämän vierellä. Valkomyrsky hoki että "Et olisi koskaan saanut kertoa sitä". Veri kumppanin turkilla oli hänne siskonsa verta.

Musta meni paniikkiin ja lähti juoksemaan kohti leiriä, kuin viimeistä päivää. Valkomyrsky oli huomannut tämän, ja lähti perään.

"Pysähdy!" Valkomyrsky huusi, mutta Musta ei tehnyt niin. Hän ei halunnut olla murhaajan kumppani, hän ei halua enää rakastaa häntä!

Pysy kaukana minusta! Musta kiljaisi mielessään, ja helpotuksekseen näki leirin suuaukon edessään. Hän pujahti sisälle yhtään epäröimättä, ja kaatui hengästyneenä maahan.

"Mitä nyt?" Mehiläistähti huomasi Mustan ja kiirehti naaraan luokse. "Onko kaikki hyvin? Onko Valkomyrskyllä ongelmia?"

Älä yritä miettiä typeriä, Musta sätti itseään. Mehiläistähti ja Valkomyrsky ovat parhaat ystävykset, tottakai hän on huolissaan, etenkin kun olen tämän kumppani. Olin.

"Valkomyrsky... on... ongelmia..." Musta huohotti, mutta hänen kumppaninsa oli jo ehtinyt tulla leiriin.

"Hän varmasti järkyttyi nähdessään siskonsa kuolleena. Kettu tai mäyrä oli varmasti asialla", Valkomyrsky selitti asialliseen sävyynsä.

Se ketunjätös valehtelee niin sutjakkaasti, ettei kukaan edes huomaa esimerkiksi verta tämän turkissa. Musta sihisi mielessään ja nousi räväkästi ylös, turkki pörhössä ja naama irveessä. Hän sihi kuin käärme valkoiselle soturille.

"Sinä, ovela, saastainen kettu! Minä näin omin silmin kun upotit hampaasi tämän kurkkuun! Minä näin kun raatelit hänen turkin riekaleiksi! Minä näin kun piilotit ruumiin ja kätkit sen hajua! Minä näen hänen verensä sinun turkissasi, hänen karvaansa kynsien välissä. Näin Valkon kuolevan sinun hampaissasi!"

Klaani päästi yllättyneen kohahduksen. Eikä se mikään ihme ollut, olihan Musta ja Valkomyrsky kumppanukset.

Ei enää, Musta huokaisi mielessään. Hän on petturi, tappaja. Eikä ansaitse tulla rakastetuksi.

"Hän tappoi tämän, koska kuuli kun Valko kertoi minulle, että odotti Valkomyrskyn pentuja!"

Ja jälleen kuului kohahdus. Musta tiesi, että oksan rasahdus oli Valkomyrsky. Hän tunsi sen. Mutta silti Valkomyrsky on ollut yllättävän hiljaa.

"Olet aivan sekaisin -," Valkomyrsky yritti todeta, mutta klaani alkoi heti huutamaan vihansa ilmoille.

"Klaanissamme on murhaaja! Hän ansaitsee kuolla!"

"Hän tappoi kissan lisäksi myös syntymättömät ja viattomat pennut!"

"Pelkuri! Murhaaja!"

Se riitti Valkomyrskylle. Hän suki turkkinsa muutaman pontevin nuolaisun, ja maukaisi viimeisiksi sanoikseen ennen lähtöään:

"Te ette tule selviämään tästä hengissä. Te tulette kuolemaan, ja silloin saan kostoni maksettua."

1400 sanaa!!:0 oke no melkein lul

Kirjailijan kommentti:

Tätä oli itseasiassa aika kiva kirjoittaa (ei sillee et muut luvut ei ollu) tätä oli vaa niin helpompi kirjottaa ku ties mitä tekee :") ehkä pitäis olla järjestelmällisempi jatkossakin, ottakaa opiksi ;)
Ja niinku... MÄ, appelsiini, kirjotin YHDESSÄ päivässä (+yks sana eilen) kokonaista lukua ja julkassu sen! Siis olkaa ylpeitä 😌😌