Merikyynel nousi seisomaan makuusijallaan. Vihdoinkin kaikki klaanilaiset olivat nukahtaneet - tietenkin lukuunottamatta nuorta Valohäntää, joka oli juuri saanut soturinimensä ja nyt tämä istui perinteisessä yövartiossa.
Merikyynel otti varovaisia askelia soturien pesässä, missä naaras nukkuisi normaalisti muiden sotureiden kanssa. Kissan päämääränä oli pesän sisäänkäynti, koska hän halusi ulos, sillä hän oli sovinnut tapaamisen leirin ulkopuolella. Naaras pysähtyi joka kerta, kun hän kuuli pienenkin äännähdyksen, koska ei sitä voi tietää, oliko se lehti, vai heräävä kissa.

Leirissä oli hiljaista, kuului vain kissojen tasainen hengitys ja muutaman kissan mouruilua heidän uneksiessaan. Merikyynel oli hieman hermostunut, hän pelkäsi jäävänsä kiinni hiippailustaan yöllä.

Miksi minä tästä hermoilen? Olenhan minä aiemminkin tehnyt näin, enkä ole kertaakaan jäänyt kiinni.

Se oli totta. Naaras ei edes muistanut, kuinka kauan hän oli tehnyt yöreissuja leirin ulkopuolelle, kun klaanitoverit nukkuivat. Noin kolme kuuta, ehkä jopa neljä tai viisi.

Lopulta Merikyynel vilkuili varovaisesti suuaukolta leirin aukiolle. Hän varmisti, että hereillä olevia kissoja ei näkynyt, ja lähti sitten hiipimään kohti klaaninvanhimpien pesää. Naaras tiesi, että tämän pesän takana oli kolo, josta pääsisi piikkipensasryteikköön, joka toimi eräänlaisena tunnelina - onneksi kukaan ulkopuolinen ei tule sieltä leiriin, sillä kuka menisi suoraan piikkipensaiden valtakuntaan harhailemaan?

Naaras irvisti, kun piikit raapivat hänen turkkiaan, mutta hän jatkoi sinnikkäästi matkaansa eteenpäin. Tämän pentumaha ei auta asiaa, joten Merikyynel meni varovaisemmin eteenpäin, jotta aristunut vatsa ja pennut eivät vahingoittuisi.

Kun naaras oli selvittänyt tiensä täysin leirin ulkopuolelle, ja hän oli sukinut turkkinsa sileäksi, tämä lähti juoksuun. Hän risteili korkeiden koivujen ja paksujen juurien läpi kohti Pisaraklaanin ja Havuklaanin välistä rajaa. Hän huohotti raskaasti, odottavana juokseminen oli paljon rankempaa, kuin hän oli ajatellut.

Rajalla Merikyynel havaitsi suuren tammen, jossa hän, ja pisaraklaanilainen Roihuhäntä, olivat sovinneet tapaavansa toisensa, kuten aina. Hän tuijotti tätä mahtavaa puuta, ja muisteli ihania aikoja kollin kanssa. Kuinka Roihuhäntä jahtasi Merikyyneltä ympäri puuta, ja loppujen lopuksi kaksikko päätyi rajajokeen, tai kun he vain istuivat puun huipulla ja katselivat lumoavan tähtiä.

Naaras meni istumaan puun paksulle juurelle. Ei kulunut kauaa, kun joen toiselle puolelle ilmestyi valkoinen kolli - tämän pitkä liekinvärinen häntä väpätti innoissaan, kun kaksikon silmät kohtasivat toisensa. Kolli säväytti viettelevän hymyn, joka sai Merikyyneleen kehräävän huvittuneena. Se loppui kuitenkin lyhyeen, kun hän muisti, mitä hän suunnitteli tällä kertaa sanovansa kyseiselle kollille.

Roihuhäntä hyppeli kevyesti astinkivien yli, katsoen koko ajan kaunista Merikyyneltä. Hänen silmänsä kiilsivät innosta, eikä tämä irrottanut katsettaan, vaikka kerran horjahtikin. Molemmat tiesivät, että kolli osasi uida vaikka kovassakin virtauksessa, joten hän voisi mennä huolettomasti astinkivillä vaikka silmät olisivat kiinni.

Kun Roihuhäntä oli ylittänyt astinkivet, Merikyynel pinkaisi tämän luo ja he koskettivat toistensa neniä. Kissat kietoivat häntänsä yhteen, ja Roihuhäntä nuolaisi Merikyyneltä korvasta karhealla kielellään.

"Havuklaanissa on varmasti hyvä pyyntionni", Roihuhäntä totesi hymyillen, huomattuaan Merikyynelen suuren vatsan. Se sai naaraan vaivautuneeksi, sillä Roihuhäntä ei tiedä vielä pennuista mitään.

"Niin onkin. Mutta ylipäätänsä olen näin pulleana siksi, koska odotan pentujasi", naaras kuiskasi hiiren hiljaa. Se kaikui tammen latvoissa, kuin tähtiklaanilaisen kertoma enne, joka järkyttäisi kaikkia. Naaras vilkaisi varovaisesti Roihuhäntään, joka oli selvästi erittäin yllättynyt.

"Vau... Sehän on mahtava juttu!" hän sanoi iloisena, "Siis mieti! Saamme jälkikasvua! Tulee mini-Roihupentuja ja mini-Meripentuja!" Roihuhäntä oli innoissaan, hän pomppi kuin pieni pentu ja tämän silmät loistivat kuvitellessaan, miten pienet kissat ympäröisivät heidät kaksi.

Hän ei ymmärrä asian laitaa! Ongelma on juuri se, että asumme kahdessa eri klaanissa! Ja hän ei voisi hylätä klaaniaan yhtä paljon kuin minäkin - hän ei siis voi kun vain seurata vierestä, miten hänen pentunsa kasvavat, ja sanoa ettei ne ole hänen, vaan jonkun toisen.

Merikyynel ei kuitenkaan halunnut riistää tuota iloa rakastamaltaan kollilta, ja naaras toivoi, että Roihuhäntä tajuaisi asian itse.

581 sanaa!

Kirjoittajan kommentti:

Tässä olisi nyt tarinan esinäytös. Se on hieman tönkkö, ja ehkä lyhyt, mutta toivon että itse luvuista tulisi pidempiä. Olin kirjoittanut suurimman osan yöllä (sillä silloin minulla on aina inspiraatiota) joten tämä voi sisältää kirjoitusvirheitä, vaikka olen tarkistanutkin tämän (kun itse en koskaan huomaa niitä virheitä). Palautetta saa antaa, ja ei kai tässä sitten muuta. Yritän saada ensimmäistä lukua ulos pian!:)