Kadulla seisoi tyttö harmaa huppari ja siniset farkut jalassa. Tytön hiukset olivat sotkuisessa nutturassa, joka jästin silmään olisi näyttänyt puikolle, mutta kuka tahansa taikamaailmasta tunnistaisi sen sauvaksi. Kevät tuuli heiluttaa hänen hius sortuvia, jotka roikkuvat tämän naaman edessä. Hänen edessään kadun toisella puolella on omakoti talo. Ilta aurinko alkaa pikkuhiljaa laskemaan, hohtaen talon takaa. Talon ikkunassa on valo, josta pystyy näkemään sisälle heidän olohuoneeseensa. Sisällä istuu noin 12- vuotias tyttö ja 15- vuotias poika nauraen sohvalla, perheen äiti seisoo heidän vieressään pieni lapsi sylissään. Perheen isä heiluu popcorn kulhojen kanssa väistellen kaikkia tyynyjä, joilla lapset tätä heittelevät.

Talon pihan aidassa on jälkiä, aivan kuin sitä olisi kiskottu. Talo ulkopuoliselle ei vaikuta epänormaalille, mutta loitsun tehdessään pystyt näkemään kaikki suojaloitsut mitä talon ympärille on pistetty. Tyttö huokaisee katsellessaan perhettä. He näyttävät niin iloisille, tietämättöminä mitä talossa on aiemmin tapahtunut. Tietämättöminä että talon edellisiä asukkaita on etsitty ja yritetty tappaa.

Talon sisällä oleva poika huomaa tytön kadulla, katsoen tätä ikkunasta. Tämä havahduttaa tytön jatkamaan matkaansa. Kävellessään talon vierestä sen taakse, hän lähtee kohti peltoa, jossa on alkanut kasvamaan taas kerran kukkia, osa alkanut jo kukkimaan. Hän jatkaa matkaansa pellolla, kunnes saapuu yksinäisen puun luokse pellolla. Puu on iso, vanha tammi. Tammesta roikkuu puinen keinu. Puun runkoon on kaiverrettu sydämen sisälle H.G + F.W. Tyttö huokaisee ja istuu keinuun, kyynelten valuessa tämän poskilla.

Oksan katkeaminen hänen takanaan sai tämän hyppäämään keinusta ja osoittamaan sauvaansa hahmoa kohti. Poika seisoo tämän edessä katsoen häntä ja tyttö tunnistaa tämän olevan sama poika talon sisältä. Poika ei hätkähdäkään sauvasta, joka on osoitettu tätä kohti. "Oletko kunnossa?" poika kysyy aksentilla, joka kuulostaa nii tutulle, mutta tyttö ei saa päänsä, ketä hän muistuttaa. "Joo olen" tyttö vastaa mahdollisimman vakuuttavasti laskien sauvansa pistäen sen takaisin hiuksiinsa pitämään hänen nutturaansa. "Olen Alexander Krum" poika esittelee itsensä. "Hermione Granger" tyttö vastaa hieman hymyillen. "Granger? Se Hermione Granger?" Alexander sanoo kysyvästi. "Riippuu mitä tarkoitat" Hermione vastaa. "Tunnetko Viktor Krumin?" Alexander kysyy epävarmasti.

Tajuamisen välähdys tulee tytön kasvoille, kun hän yhdistää nimet. "Kyllä, tunnen Vicin" hän vastaa kevyesti hymyillen ajatukselle pojasta, jonka kanssa vietti suurimman osan neljännestä vuodestaan. "Olen Viktorin pikkuveli, hän puhui sinusta, kun tuli takaisin kotiin" Alexander kertoo naurahtaen. "Mutta luulin että talossa asuu jästiperhe?" Hermione sanoo ihmetellen. "Niin asuukin, he ovat minun tätini, setäni ja serkkuni. Perheeni lähetti minut turvaan sotaa, jästimaailmaan" Alexander selittää. Hermione vain nyökkää. "Saanko kysyä miksi seisoit talomme ulkopuolella?" poika kysyy. "Asuin ennen sielä, ennenkö sota alkoi" Hermione vastaa.

Kaksikko jatkoi juttelua jonkin aikaa, kunnes Alexanderin oli lähdettävä takaisin ennenkö muut ehtivät huolestua. "Oli mukava tavata sinut Alex" Hermione sanoo hyvästellessään pojan. "Kuin myös Mione" Alex vastaa lähtiessään.

Yksin jäädessään Hermione huokaisee ja katsoo taivaalle. "Oletko siellä jossain?" hän kuiskaa hiljaa kirkkaalle tähtitaivaalle tietäen, että ei tule samaan vastausta. Hiljaa maatessaan puun alla hän kuulee rapinan takanaan. "Alex?" hän kysyy ihmeissään. Vastausta ei kuulunut ja Hermione nousee ylös. Hän näkee valon kipinän ja ehtii juuri väistää ennen kuin se osuisi häneen. Tyttö vetää sauvansa esiin kohti loitsun lähdettä. Samaan aikaan hän kuulee sen hullun naurun, joka tulee vainoamaan hänen painajaisiaan vielä pitkän aikaan. "Bellatrix" tyttö kuiskaa kauhuissaan. "Kuraverinen meillä jäikin asiat kesken" nainen nauraa.

Hermione ottaa jalat alleen ja juoksee niin lujaa kuin pääsee takaisin kadulle. Yö on jo myöhä eikä missään talossa ole enää valoja päällä. Kadun lamput ovat ainoa valon lähde kuun valon lisäksi. Kadulla ei ole muita ja hän pystyy takanaan kuulemaan korkokenkien äänen asfalttia vasten. "Tule tänne, kis, kis, tänne näin, tule leikkimään" nainen huutaa. Vaikka Hermione on vahva, Bellatrix on todella vaarallinen. "Tule esiin piilostasi... tule esiin... kuraverinen... tule tänne... en satuta sinua... paljoa... tule vain... missä oletkin" nainen hyräilee ja nauraa lopuksi hänen psykoottista nauruaan. "Sinun pitäisi olla kuollut" Hermione huutaa ja iskee loitsun kohti naista. Hän hyyppää vaivattomasti pois alta. "Luulitteko tosissanne, että Weasley, ...Weasley, pystyisi tappamaan minut? Voi kun voitte olla väärässä" Bellatrix huutaa sylkien Weasleyn nimen ulos suustaan kuin se olisi myrkkyä. Mitä se todennäköisesti hänelle olikin.

Katulamppujen valot alkoivat välkkymään, kunnes räjähtivät, lasin sirpaleet lentäen kaikkialle hohtaen kuun valossa. Bellatrixin nauru kaikuu kadulla. Nainen ilmaantuu Hermionen taakse iskien tätä selkään loitsulla, tytön lentäessä polvilleen asfaltille. Hän pystyy tuntemaan miten hänen polvensa aukesivat ja farkut repesivät polvien kohdalta. Lasin sirpaleet painautuvat hänen ihoonsa epämukavasti, mutta nyt ei ole aikaa huolehtia asiasta. Hermione kääntyi ympäri ja iski takaisin kohti naista. Hän osui naisen mahaan ja tämä kyyristyi maahan hetkeksi, kunnes kohotti katseensa hymyillen kuin hullu. "Sanomatonta taikaa, vaikuttavaa, mutta luuletko tuon satuttavan minua?" tämä kysyy nauraen kuin hullu. Kumpikaan noidista ei käyttänyt sanoja loitsuissaan, ettei toinen saanut saman tien tietää mikä loitsu tähän iskee.

Nainen iskee Hermioneta kohti kaksi loitsua, toisen hän ehti torjua, mutta toinen osuu suoraan rintakehään viiltäen haavan hänen yläkroppaansa. Veri ilmestyy tytön paidalle ja hän irvistää kivusta ennekö iskee takaisin. Bellatrix hyppelee ja torjuu tämän loitsuja, kunnes yksi niistä osuu suoraan hänen käteensä viiltäen siihen haavan suoraan pimeän piirtoon. "Senkin kakara" nainen kiljuu kadoten.

Ennenkö Hermione ehtii tajuta minne Bellatrix meni, hän tuntee tuskaisan kivun olkapäässään. Hän kääntyy katsomaan ja näkee naisen naaman vieressään hirveässä hymyssä ja puukon hänen olkapäässään. Hermione käyttää naisen läheisyyden hyväkseen ja iskee tätä suoraan rintakehään laittaen naisen lentämään kaaressa suoraan asfaltille.

Hermione tiesi, ettei asiat tulisi menemään hyvin, varsinkin koska he eivät voisi tapella kunnolla keskellä jästien asuinaluetta. Ennenkö kumpikaan ehti tehdä seuraavaa siirtoaan, sireenin ääni keskeytti kaksikon, kun molemmista suunnista saapui sinipunaiset valot. Poliisit saapuivat paikalle, mutta tämä ei Bellatrixiä estänyt. Hän räjäytti lähemmän poliisi auton ilmiliekkeihin. Hän katsoi suoraan Hermionen silmiin, yhä hymyillen kuin hullu. Liekkien valo hohtaen tämän kasvoille näyttäen hullun kiilteen hänen silmissään. "Ensi kerralla kuolet" hän uhkaa ennekö kaikkoaa pois paikalta.

Poliisien tullessa autosta ulos hämmentyneinä he eivät enää näe kumpaakaan naista kadulla. Hermione katsoo puskasta, varjossa, kuinka poliisit ovat aivan ymmällään tilanteesta. Hän hiipii hiljaa heidän taakseen ja kuiskaa "Unhoituta" osoittaen sauvaansa kohti poliiseja. Hän tainnuttaa poliisit ennenkö hän kävelee toisen poliisi auton luokse sammuttaen liekit. Sisällä olevat poliisit ovat haavoittuneita räjähdyksestä. Auton ikkunat ovat sirpaleina. Hermione yrittää parhaansa mukaan saada poliisien haavat kuntoon ennenkö ottaa myös heidän muistonsa tapahtuneesta. He eivät voi muistaa tätä tapahtumaa. Lopulta hän itsekin kaikkoaa paikalta.

Hermione ilmaantuu Kalmanhanaukio 12 eteen kadulle. Talo kohoaa korkealle hänen edessään. Hän kävelee vaivalloisesti kohti ovea ja koputtaa siihen. Maailma tuntuu pyörivän hänen ympärillään ja hän joutuu ottamaan seinästä tukea. Hetken kuluttua ovi aukeaa paljasten Harryn, joka ottaa lyyhistyvän Hermionen käsiinsä ja kantaa tämän sohvalle. "Mitä tapahtui?" Harry kysyy huolissaan. "Bellatrix" Hermione kuiskaa ennekö kaikki pimenee hänen ympärillään.