Oli tyyntä. Merellä ei ollut aallon aaltoa ja aamuaurinko sai sen kimaltamaan. Ulappa oli kaunis. Jopa henkeä salpaava. Keskellä hiljaista aavaa merta keikkui hiljalleen pieni puinen soutuvene. Sen pinta oli joskus ollut punainen, mutta nyt maali oli melkein rapissut pois ja aurinko oli paahtanut jäljelle jääneen värin vaaleaksi. Hento tuuli puhalsi veneen keskellä istuvan nuoren tytön oransseihin hiussuortuviin ja sai ne väreilemään hiukan. Tämän silmät olivat kiinni ja vaaleankeltainen mekko näytti melko kuluneelta.

Aurinko oli noussut jo puoleen päivään, kun tyttö vihdoin liikahti. Käsi siveli hellästi kultaista kaulakorua, jossa luki kaunein koukeroisin kirjaimin Arietta. Silmäluomet avautuivat paljastaen altaan vihreät silmät, joissa oli hiukan ruskean sävyjä. Tyttö, jonka nimi ilmeisesti oli Arietta, nousi seisomaan keinauttaen paattia hiukan ja käveli keulaan. Hän nosti paljaan jalkansa soutuveneen reunalle ja ponnisti. Tyttö oli hypännyt mereen. Muutamia kuplia nousi pintaan ja pienet aallot veivät venettä kauemmas Arietasta, joka oli nyt pinnan alla.

Arietta leijui hetken vedessä antaen sen liehuttaa pitkiä oransseja hiuksiaan. Vihreät silmät olivat auki ja tarkkailivat koralliriuttaa, jossa monen värisiä ja laisia kaloja ui sikin sokin. Tyttö hymyili ja päästi ulos jäljelle jääneen ilman keuhkoistaan. Sitten hän sukelsi kohti pohjaa. Auringon säteet tungeksivat veden pinnan läpi ja loivat uskomattoman värikkään maiseman veden korallien ja monenmuotoisten kivien sekaan. Arietta oli nyt riutan luona ja liikuskeli vihreiden ja punaisten korallien seassa. Suolainen vesi ja ilman puute eivät näyttäneet haittaavan häntä lainkaan. Itse asiassa tyttö hengitti vettä kuin ilmaa.

Hopeasuomuinen kalaparvi ui nopeaa vauhtia Arietan ympärillä ja kimalteli auringon valon osuessa niihin. Tyttö näytti nauravan ja kääntävän päänsä nopeasti sinivihreitä meriheiniä kohti. Hiukset liukuivat hitaasti Arietan kasvoilta ja paljastivat tämän silmien edessä olevat mustat ja keltaiset kalat. Ne uivat niin vikkelästi, että katseen oli vaikea seurata. Hymyillen iloisesti Arietta ui silmukan kalojen keskellä ja tupsahti keskelle meriheinäviidakkoa. Siellä hän puikkelehti auringonvalon ja sinivihreiden korkeiden kasvien joukossa, kunnes päätyi jonkinlaiselle aukealle.

Keskellä aukeaa oli värikkäiden simpukankuorien keskellä vanha kirstu. Vaaleanvihreä partamainen levä peitti sitä osittain ja puu vaikutti vähäsen laholta. Arietta sukelsi sen eteen ja tutki lukkoa. Se oli vanha ja kulunut, mutta vaikutti toimivalta. Tyttö tarttui kaulakoruunsa ja napsautti sen auki, jolloin sisältä paljastui pieni hopeinen avain. Hän leijui vedessä hetken avain kädessään, mutta vei sitten kätensä lukolle ja väänsi avainta. Vanha mekanismi naksahti ja Arietta avasi kirskuvan arkun kannen. Kirskunta ei juuri kuulunut veden alla, mutta se silti kuulosti ikävältä korvissa.

Arkun sisällä oli, kuten arvata saattoi, aarteita. Kimaltavia helminauhoja, kultarahoja, timantteja ja monia muita jalokiviä näkyi sikin sokin arkun sekamelskassa. Jossakin näkyi kullasta ja hopeasta valettu pikari ja erään veitsen kahvaan oli upotettu monia säihkyviä helmiä ja rubiineja. Ariettaa kuitenkin kiinnosti vain yksi arkun esineistä. Hän nosti hellävaroen esiin harpun, joka oli tehty sinisestä läpinäkyvästä materiaalista. Hymyillen Arietta jätti arkun auki ja ponkaisi kohti pintaa harppu kainalossaan.

Tytön noustessa pinnalle aallot olivat korkeampia ja tuuli puhalsi melkoisesti liehuttaen Arietan täysin kuivia hiuksia. Hän etsi katseellaan punaista soutuvenettään ja viimein näki sen hänestä oikealla varmaan muutaman sadan metrin päässä. Tyttö sukelsi uudelleen pinnan alle ja ui kohti venettä, josta näkyi vain pohja. Sininen ilmeisesti safiireista tehty harppu oli edelleen tiukasti Arietan vasemmassa kädessä. Hän pääsi veneen viereen ja laittoi harpun sinne ennen kuin kiipesi itse perässä tuulen ruvetessa leikkimään hänen mekkonsa helmalla. Vene heittelehti aallokossa ja Arietta painautui sen pohjalle odottaen myrskyn loppumista.

Viimein tuuli hiipui ja Arietta nousi istumaan. Aurinko värjäsi veteen oranssin sillan ja pilvet näyttivät punertavilta hattaroilta iltataivaalla. Hymyillen tyttö nosti harpun veneen pohjalta ja katseli kaunista punaoranssia näkymää. Ei kulunut aikaakaan ennen kuin kaunis korkea ääni helähti ulapalla. Arietta näppäili harpun kieliä pehmein ja herkin sormin. Kauaskin kuului korkeita ja matalia säveliä musiikin kaikuessa tyhjällä ja tyynellä merellä. Jos kuunteli tarkkaan, erotti sävelmän seasta tarinoita meren pinnan alapuolelta. Se kertoi salaisuuksia, joita kukaan ei ollut kuullut, tarinoita, joita kukaan ei ollut kertonut. Aurinko laski hiljalleen soiton jatkuessa. Laulu kuului vielä tähtien tullessa esiin ja tuikkiessa yötaivaalla. Se kuiski ja kutsui kuulijoita mukaan seikkailuun veden pinnan alla.