Luku 4

"Seuraavaksi testaamme fyysisiä taitojanne. Aloitamme miekkailulla ja jousiammunta tulee sen jälkeen. Lohikäärmeratsastajan tulee osata molempia, sillä jos lohikäärmeiden välinen sota puhkeaa ratsastajien täytyy osata puolustaa itseään ja toisiaan. Miekkailette vuorotellen areenalla toisianne vastaan. Voitatte, jos osutte vastustajaan." tässä kohdassa koko joukko kohahti. "Älkää huolehtiko haavoista. nämä miekat ovat lumottuja. Ne eivät satuta tai oikeasti osu teihin." Ar nauroi typertyneille ilmeille.

Seuraavaksi saimme miekat. Ne olivat kaikki samanlaisia. Jokaisessa oli rubiinin kaltainen jalokivi upotettuna kahvaan ja terä näytti hopeisen kimaltavalta. Pitelin miekkaa kädessäni arvioivasti. Minulla taisi olla aikamoinen ongelma. En ollut ikinä edes koskenut miekkaan. Rintaani puristi ikävästi enkä pystynyt kunnolla seuraamaan ensimmäistä ottelua.
"Jännittääkö?" Ned kysyi vieressäni.
Nyökkäsin ja huomasin puristuksen hellittävän.
"Ned... En ole ikinä ennen miekkaillut." kuiskasin tuskin kuuluvasti.

Pojan silmät laajenivat hämmästyksestä.
"Ikinä?"
"Niin."
"Ei huolta, en minäkään." Ned sanoi helpottuneena. "Olen vain hutkinut harjoitusnukkea puumiekalla."
Minä en ollut sitäkään, mutta sitä en aikonut sanoa Nedille. Seurasin ottelua tarkasti ja katselin kuinka George käytteli miekkaansa taitavasti. Painoin mieleeni jokaisen väistön ja syöksähdyksen. Sitten näin kuinka tämä nopeasti, vähän liiankin nopeasti, heitti vastustajan miekan pois ja iski tätä suoraan sydämeen. Vastustaja jäi paikalleen seisomaan hyvin hämillään. Kaikki puhkesivat aplodeihin ja George kumarsi hiukan ylimielisesti.

"Oikein hyvin meni, George." Ar onnitteli ja taputti tätä selkään. "Seuraavaksi Angelo Gray ja Silvia Winds."
Rintani puristui taas, kun nostin miekan ylös ja kiipesin lavalle. Angelo kiipesi lavalle ilmeisesti helpottuneena kohdatessaan tytön eikä mestarimiekkailijaa. Loukkaannuin siitä hieman ja asetuin valmiusasentoon odottaen kellon soivan. Muistin yksityiskohtaisesti kuinka George oli laittanut miekkansa ottelun alussa. Vastustajani katsoi minua hiukan yllättyneenä ja asettui hänkin valmiusasentoon. Vedin syvään henkeä tasaten hengitystäni ja kuuntelin sydämeni lyöntejä. Tu-tump! - Tu-tump! -  Tu-tump! - Ding! Kello soi. Angelo hyökkäsi.

Keskittymiseni oli onneksi korkealla ja ymmärsin heti radan, jolla miekka heilahtaisi. Tätä menoa se osuisi vasempaan olkapäähäni. Nostin oman miekkani ja torjuin iskun. Sillä hetkellä tajusin tehneeni virheen. Angelo oli paljon voimakkaampi kuin minä. Pojan paino oli liian raskas keholleni, joten pinnistin voimani ja työnsin hänet pois. Angelo toipui nopeasti ja heitti heti perään uuden iskun. Tällä kertaa muistin Georgen väistön. Käänsin nopeasti kylkeni Angeloon ja nostin miekkani. Miekka suhahti noin kymmenen sentin päästä kehostani ja Angelon käsi tuli eteeni. Sillä hetkellä heilautin alas. Angelon onnistui torjua minut, mutta nyt minä olin asemassa, jossa koko painollani pystyin painamaan miekkaa alas. Jälleen poika kuitenkin osoittautui minua vahvemmaksi. Hän heitti minut syrjään ja tähtäsi. Tällä kertaa hän osuisi jalkoihini. Hyppäsin ilmaan ennen kuin ymmärsin tämän muuttavan miekan kohdetta. Suoristin jalkani ja tavoitin maan työntäen miekan reitin tielle. Painoin taas koko kehoni voimalla vastaan. Tällä kerralla onnistuin työntämään Angelon syrjään. Poika jäi huohottamaan hetkeksi. Valmistauduin uuteen hyökkäykseen ja tajusin samassa jotakin. Sydämeni hyppäsi yhden lyönnin yli. Ennen kuin ehdin reagoida, Angelo oli lyönyt miekan käsistäni ja iskenyt jalkaani. Se oli ohi.

Katsoin maata ja vedin huppua enemmän silmilleni. Lämpö alkoi kaikota hiljalleen silmieni takaa. Kävelin kohti areenan laitaa mieli maassa ja sydän pamppaillen. Olin hävinnyt. En pääsisi kouluun. Jäin seisomaan Nedin viereen vaitonaisena.
"Se oli upeaa!" Ned sanoi silmät pyöreinä kuin lautaset. "En uskoisi, että et ole miekkaillut ennen."
Olin juuri vastaamassa, kun Nediä kutsuttiin ottelemaan. Se oli silti ohi. Minä hävisin. Katselin Nediä vain hajamielisesti ja toivoin hiljaa, että hän voittaisi. Niin siinä myös kävi. Pitkän tovin kuluttua kaikki olivat otelleet ja siirryimme jousiammuntaan.

Mielessäni kävi pieni toivon pilkahdus. Ehkä pääsisin kouluun, jos osaisin tämän. Se oli kuitenkin epätodennäköistä. En ollut ikinä koskenutkaan jousipyssyyn.
"Ovatko kaikki saaneet jousen?" Ar vilkuili ympärilleen. "Tehtävänne on ampua edessänne olevaan maalitauluun kolme nuolta mahdollisimman lähelle keskustaa. Ette käy hakemassa nuolia ja kun olette ampuneet, jääkää paikoillenne. Valmiina? Saa aloittaa."
Katselin epävarmana jousta ja sitten maalia. Katsoin sitä hetken epäuskoisesti. Se oli vähintään kahdensadan metrin päässä meistä! Vilkaisin epävarmasti toisia. He näyttivät jo aloittaneen. Katsoin Nediä. Hymyilin tämän keskittyneelle ilmeelle. Tämä taisi olla hänen juttunsa. Tutkin hänen asentonsa tarkkaan ja sitten yritin matkia häntä.

Vasen kylki kohti maalitaulua, jalat hiukan harallaan, Selkä suorana ja katse kohti maalitaulua. Laitoin nuolen jouselle ja nostin käden suoraan eteeni kohti maalitaulua. Kukaan ei nyt varmasti näkisi silmiäni, joten keskityin. Tuttu lämmin liike tulvahti silmieni takaosaan. Katseeni tarkentui ja keskittymiseni oli priimaa. Vedin oikealla kädelläni jousta taaksepäin. Poskeeni asti, aivan niinkuin Ned. Laskeskelin nuolen lentoradan ja tähtäsin hiukan ylemmäs. Päästin irti ja nuoli suhahti liikkeelle. Laskin jousen alas ja näin nuolen osuvan keskelle maalitaulua. Lämpö pakeni ja katsoin uudelleen jousta. Suuni kääntyi hymyyn. Tämä ehkä toimisi!

Toinenkin nuoli osui maalitaulun keskiosaan. Suunnilleen sentin päähän edellisestä. Olin juuri virittänyt jousen viimeistä nuolta varten ja keskityin, kun joku sanoi nimeni. Keskittymiseni herpaantui täysin ja juuri virittämäni nuoli lähti liikkeelle. Lämpö silmistäni oli kaikonnut hetkessä ja katsoin nopeasti äänen suuntaan. Se oli Ar, joka katsoi maalitauluani kulmakarvat koholla. Sitten hän vislasi.
"Kolme nuolta keskelle maalitaulua. Yksi jopa toisen nuolen läpi! Tämä on jo jotakin." Ar sanoi ihmeissään.
Katsoin kohti maalitaulua. Viimeinen nuoleni oli totta tosiaan lävistänyt ensimmäisen. Suuni oli loksahtaa auki, mutta estin sen juuri ajoissa.
"Hyvin menee, Silvia Winds!" Ar virnisti ja taputti päälakeani.
Sitten hän lähti menemään. Hymähdin. Viimeinen nuoli oli hänen ansiotaan.

Noin vartin kuluttua Ar keräsi meidät yhteen.
"Ilmoitan nyt ketkä joutuvat lähtemään kotiin ja ketkä olivat tämän testin kuusi parasta." hän rykäisi kurkkuaan. "Kotiin lähtee... "
En kiinnittänyt paljon huomiota muihin nimiin. Odotin vain, että omani mainittaisiin niiden joukossa. Mutta ei. Sitä ei ikinä kuulunut.
"Siinä olivat kaikki kotiinlähtijät. Sitten kuusi parasta... " nyt höristin korviani, vaikka minusta tuntui etten voinut olla yksi niistä. "Max Dragonite, Halt Melker, Alix Edwird, Silvia Winds, Ned Fleng ja parhaana George Walker." Ar julisti.

Olin ällikällä lyöty. Minähän hävisin, eikö? Jollakulla muulla taisi olla sama mielessä.
"Mutta tyttöhän hävisi!" Angelo huudahti varmaan kiukuissaan siitä, ettei tätä oltu valittu.
"Niin, niin. Minä en sanonut missään vaiheessa, että häviäjä ei voisi olla hyvä, vai mitä? Kaikki, joiden nimen juuri äsken sanoin, olkaa hyvät ja nouskaa miekkailuareenalle!" Ar käski ja me tottelimme.
Ned näytti puhkuvan intoa. Minä taas olin hyvin mietteliäs. Miksi minut valittiin?

Kun kaikki olimme lavalla, Ar kertoi meille miksi olimme siellä.
"Max Dragonite! Olet selvästi taitavasti koulutettu miekkailija ja ampumaradalla kaikki nuolesi osuivat maaliin. Halt Melker! Miekkailutaitosi ovat keskivertoja, mutta olet ketterä ja nopea miettimään taktiikoita. Alix Edwird! Olet suorastaan luonnonlahjakkuus jousiammunnassa ja miekkailustradegiasi ovat omalaatuisia. Silvia Winds! Uskoakseni et ole ikinä ennen pidellyt miekkaa tai jousta käsissäsi ja kuitenkin onnistuit käyttämään molempia ammattitaitoisesti... " siinä oli kommentti, jonka perään kaikki melkein huusivat 'MITÄH?!?'.

Kukaan ei enää olisi kuunnellut, vaikka Ar olisi jatkanutkin. Kaikki puhuivat keskenään ja toljottivat minua kuin olisin omituisin asia koko maailmassa. Korviani ja poskiani alkoi kuumottaa ja olisin varmaan lehahtanut tulipunaiseksi ellei Ar olisi huutanut.
"HILJAISUUTTA! Ned Fleng! Sinäkään et ole tainnut pidellä kuin puista miekkaa käsissäsi ja voitit oman ottelusi melkein ritarin tasolla olevan henkilön kanssa. Jousiammunta taas on sinulle kuin toinen luonto. George Walker! Sinä peittoaisit minutkin molemmissa taidoissa. Olet erittäin hyvin koulutettu ja sinulla on paljon potentiaalia molempiin taitoihin. Onneksi olkoon kaikille täällä edessä seisoville!" Ar sanoi ja kaikki antoivat meille raikuvat aplodit.

Kun aplodit olivat vaimentuneet, Ar puhui taas.
"Teidät kaikki on nyt valittu koulumme oppilaiksi. Tervetuloa kouluumme!" Ar puhui kaikille neljälletoista pojalle areenan edessä.
Kaikki puhkesivat suurenmoisiin hurraahuutoihin. Kurtistin kulmiani. Mitä me sitten täällä ylhäällä teemme? Hetken kuluttua Ar nosti kätensä hiljaisuuden merkiksi.
"Mikä näihin kuuteen täällä ylhäällä tulee, te olette kuusi parasta ehdokasta koulumme uuteen järjestykseen. Te kuusi tulette olemaan koulumme Eliittiluokka. Tervetuloa Dragonestiin!" Ar ilmoitti yhtäkkiä.

Hetken hämmästynyt hiljaisuus vallitsi keskuudessamme. Sitten kaikki puhkesivat suurenmoisiin suosionosoituksiin. Suuni kääntyi automattisesti virneeseen. Mumma, minä tein sen! Minusta tulee lohikäärmeratsastaja! Käänsin katseeni Nediin, joka näytti melkein tärisevän innosta. Tämä katsahti myös minun suuntaani.
"Tästä se sitten alkaa, Silvia! Tehdäänkö tiimi?" Ned ojensi minulle oikeaa kättään.
Olin väärässä, kun luulin ettei hymyni voisi olla leveämpi. Tartuin Nedin käteen ja katsoin tätä suoraan silmiin.
"Sovittu! Olemme tiimi!"