Tässä tämä neljäs luku... Täs luvus on vähä eri näkökulma ku muissa on tai tulee sillee useesti olemaan... Toivottavasti tykkäätte täst Tää on myös pienen aika hypyn jälkee, pari viikkoo sen jälkee kun Liam ja Louis olivat vierailleet heidän papan,(eli isoisän) luona...

Niallin POV.

Koulua on käyty nyt pari viikkoa. Juilliard on vaativampi kuin kuvittelin. Joka päivä kolme eri soittotuntia, heti kahdeksasta yhteentoista aamulla, sitten on musiikin historiaa, lounas, musiikinteoriaa kaksi tuntia, laulu tunti, äidinkieltä yksi tunti, päivällinen, italian tunti, ranskan tunti ja viimeinen tunti on luonnontieteitä. 8.00-18.00 joka päivä koulua. Onneksi lauantaina on lounaasen asti tunteja ja sunnuntaina ei ole ollenkaan tunteja. Ei todellakaan helppo ensimmäinen vuosi tällä lukujärjestyksellä. Toivottavasti selviän, sillä tämä on se, mitä haluan. Haluan olla ammattimuusikko, jolla on Juilliardin koulutus. Haluan tätä enemmän kuin mitään muuta. Jopa enemmän kuin poikaystävää, jota olen halunnut yhtä kauan kuin olen soittanut kitaraa, eli 2-vuotiaasta asti. Jep, olen aina halunnut poikaystävän, koska naiset ovat jotenkin niin... epämukavia ja kaikki se draama... En kestäisi sitä, ja sitä paitsi elämääni mahtuu vain muutama nainen, joista yksi on äitini ja toinen veljeni vaimo.

Istuin koulun sisäpihalla olevan suihkulähteen reunalla hiljaa kitaraani soittaen. Pian eteeni ilmestyi varjo ja katsahdin ylös. Edessäni seisoi tyttö, jonka pinkit hiukset olivat lantiolle valuva kiharameri.
"Hei! Sä soitat kitaraa tosi hyvin", tyttö sanoi ja istuutui viereeni. Hänen kirkkaan vihreät silmät olivat isot ja uteliaat.
"Kiitos! Olen muuten Niall, ekan vuoden musiikinopiskelija!" Esittäydyin ja ojensin käteni, johon tyttö tarttui.
"Savannah, kolmannen vuoden teatteriopiskelija", Savannah sanoi.
"Mua ei saisi ollenkaan teatterilavalle. Ei sitten millään. En pystyisi siihen mitenkään!" Sanoin halaten kitaraani.
"Sen uskon, sillä olet aika hyvin sitoutunut sun soittimeen", nauroi Savannah hiljaa.
"Eeh... Joo... Sain tän kun olin kahdeksan vuotias. Ensimmäinen kitarani", sivelin kitarani vartaloa hitaasti.
"Ja kuinka vanha olet nyt?" Savannah uteli.
"Parin kuukauden päästä kuusitoista vuotta", virnistin nolona ja laitoin kitarani koteloonsa.
"Melkeen kahdeksn vuotta vanha kitara ja noin hyväs kunnos?" Tytön silmät olivat suuret kuin lautaset.
"Jep. Ja ollu mun mukana kaikkialla. Me ollaan koettu vähän kaikkee yhdessä", nauroin. Savannah alkoi nauraa myös.
"Mistä olet muuten kotoisin? Aksenttisi ei ole amerikkalainen", tyttö kysyi hetken naurettuamme.
"Pääsin tänne Irlannista. Kaipaan Irlannin kauniita merimaisemia", huokaisin surullisesti.
"Hei, meillä kaikilla on koti-ikävä. Sitä nämä sisäoppilaitokset tuottavat. Mutta et ole yksin. Minä tulen myös Euroopasta, Itävallasta. Kaipaan Alppien kauniita rinteitä. Kuitenkin pitkillä lomilla pääsee kotiin. Ja aina voi soittaa ja kirjoittaa kotiin. Niin ainakin minä teen. Näen myös perheeni, kun on isoja näytöksiä kahdesti vuodessa. Kyllä siihen koti-ikävään tottuun, kun ei anna sille valtaa", uusi ystäväni halasi minua. Halasin häntä takaisin.
"Pakko muuten kysyä. Onko sulla ketään?" Savannahin ilme oli kysyvä, mutta samaan aikaan käskevä.
"Ei, mutta olisihan kiva saada täydellinen poikaystävä", sanoin kuiskaten. Savannah otti kasvoistani kiinni ja tapitti silmiini.
"Hei, ei siinä ole mitään hävettävää, että pidät pojista. Minulla on kaksi äitiä ja olen ylpeä heistä. Ilman heitä en olisi tässä. Isäni hylkäsi äidin kun olin kaksi ja mama korjasi meidät. Pian sain kaksi pikkusiskoa ja kolme pikkuveljeä, sekä adoptoimme meille isoveljen. Hän oli aluksi sijaiskotilapsemme, mutta äiti ja mama päättivät adoptoida Maxin. Entä sun perhe?" Savannah hymyili säteilevästi ja ylpeästi, kun puhui perheestään.
"Mulla on vaa tavalliset irlantilaisvanhemmat, isoveli ja hänen tuleva vaimo. Ehkä pian joko veljenpoika tai -tyttö. En tiedä. Perheeni kuulostaa tylsältä sun perheeseen verrattuna", huokaisin ja katsoin likaisia keltaisia VANSsejani.
"Ei ole tylsä. Susta tulee setä. Se on aivan älyttömän mahtavaa. Saat lellii sitä muksuu niin paljon ja täältä Amerikasta saat paljon sille mukelol kaikkee. Ei vitsit! Mä autan sua niin niissä vauvashoppailuissa!" Savannah alkoi innostua.
"Sav, rauhoitu nyt hyvä ihminen!" Nauroin, kun tyttö alkoi pomppia suihkulähteen ympärillä.
"Hei Savannah!" Kuului jostain miehen ääni ja tyttö kääntyi äänen suuntaan. Tyttö juoksi miehen syliin ja halasi tätä.
"Niall? Tuletko tänne?" Savannah veti minut seisomaan. Missä välissä hän oli viereeni tupsahtanut?
"Niall, tässä on isoveljeni Max. Max, tässä on uusi ystäväni Niall", Savannah esitteli meidät toisillemme. Max oli kieltämättä älyttömän komea ja pitkä. Hän ei todellakaan näyttänyt Savannah'lta. (Savanah ja Max tos kuvas. Max on vähän Chris Evansin näkönen ja Savannah tuon latinonaisen näkönen. Tosin en tiiä hänen nimeään, että jos joku tietää, voitko kertoa ystävällisesti😉)

"Hei", sanoimme Maxin kanssa yhtä aikaa. Naurahdimme kaikki kolme. Juttelimme hetken kolmestaan, kunnes oli päivällisen aika ja lähdimme omille teillemme. Vaihdoin Savannhin kanssa puhelin numeroita. Nostin kitaralaukkun olkapäälleni ja lähdin huonettani kohti kävelemään.

*Aikahyppy aamuun*

Herään taas Toy Storyn tunnusmusiikkiin. Nyt on sunnuntai ja Liamin herätys on kuudelta.
"Liam! Nyt saakutti!! Sammuta se älämölö!!" Zayn ärähti sängystään.
"Joo joo herra Balleriina!" Liam sähähti takaisin ja veti juoksuvaattensa päälleen.
"Olet sitten takaisin kolmenvartin päästä. Okei, Liam?" Louis nousi kyynärpäittensä varaan.
"Älä kutsu mua balleriinaks! Okei anorektikko?!" Zayn käänsi kylkeä. Näin Louisin nousevan sängystä murhaava ilme kasvoilla. Liamin silmiin nousi kyyneliä samalla kun hän veti terävästi särkyneen henkäyksen. Louis tiputtautui sängystään ja aikoi halata serkkuaan, mutta Liamin huulilta parahti tukahdettu nyyhkytys ja poika juoksi kyyneleet valuen ulos huoneestamme.
"Liam tule takaisin! Li-", Louisin huuto katkesin Liamin kadottua nurkan taakse.

Zaynin POV (yllätys! Vähän vaihteluu tällee)

"Älä kutsu mua balleriinaks! Okei anorektikko?!" Hemmetti! Käänsin kylkeä, etten joutuisi katsomaan Liamia silmiin, jotka olivat täynnä kyyneliä. En pysty katsomaan niitä täydellisiä pehmeitä suklaanruskeita koiranpentusilmiä, kun ne olivat kyynelissä. Erityisesti, jotka olin itse aiheuttanut. En olisi koskaan halunnut satuttaa tuota suloista koiranpentua. Nyt hän vihaa minua ja Louis aikoo tappaa minut. Tiedän, että Liam on ollut tai on edelleen anoreksian uhri. Sen näkee ihmisestä. Tiedän sen, sillä itsekin sairastin anoreksiaa pari vuotta sitten. Silloin halusin laihtua ja olla paras balettitanssija. Balettitansijoiden kuuluu olla notkeita, kevyitä, viehkeitä ja ahkeria. Ainostaan parhaat valitaan parhaisiin tanssikouluihin. Juilliardin jälkeen haen Lontoon Kuninkaalliseen balettikouluun. Se on enemmän kuin koskaan olen haaveillut. Lontoon Kuninkaallinen balettikoulu on unelmani siitä asti kun opin kävelemään. Äitini sanoi, että jo pienenä olin aina tanssimassa.

"Sinä hemmetin idiootti!! Sinä et tiedä mitään mun serkusta! Älä ala väittää mitään sontaa vastaan! Sinä olet itsekeskeinen paskiainen!" Louis huusi ja poskeani poltteli. Louis oli lyönyt kasvojani. Vasen käteni lennähti poskelleni ja se kirveli sormieni alla.
"Louis?!" Niall huudahti huoneen toiselta puolelta.

.
.
.
.
.

No nyt ilmoitan asian, joka on lähellä elämää ja kuolemaa!!! Eli käykääs lukemassa (jos ette ole jo) yhden mun lemppari suomenkielisen kirjottajan tepsu97 :n ficcei!!! Erityisesti mun lempparii 2+2=2!! Larry/Ziall. Niin mahtava tarina ja muuten mahtava kirjoittaja!!!

Muutenkin älyttömän suuret kiitokset kaikille, jotka olette lukeneet, kommentoineet ja tykänneet täst tarinast tähän asti!!! En odottanut koskaan näin suuria lukukertoja, tarkoitan, että tähän asti melkeen 400 lukukertaa ja tämä on vasta neljäs luku. Kiitos teille ihanat ja rakastan teitä😘😘😘❤❤❤

QOTC: Mikä on teidän horoskooppi? Itse olen puhdas vesimies eli Aquarius