Lehtitassu ja Kiurusydän hölkkäsivät jonkun ajan päästä leiriin. Siellä oli tavallista hiljaisempaa, ehkä siksi koska useimmat partiot oli siihen aikaan liikkeellä. He hidastivat vauhtiaan ja suuntasivat tuoresaaliskasalle.

"Voit pitää jonkun aikaa taukoa, Lehtitassu. Syö ainakin jotain", Kiurusydän kehotti kaverillisesti, otti myyrän hampaisiinsa ja lähti Aaltokuiskeen, Ratamokynnen ja Ruususateen luo, jotka olivat jo syömässä ja juttelemassa. Kiurusydän liittyi seuraan ja jakoi myyränsä kumppaninsa Aaltokuiskeen kanssa.

Minäkin haluaisin jakaa jonkun kanssa ruokani, Lehtitassu ajatteli kateellisena seuratessaan mestarinsa syömistä. Vaniljatassu on metsästyspartiossa ja Mehiläispentu on käsketty syömään aina Tulppaanipennun kanssa! Voisinkohan kokeilla jutella Versotassun kanssa loppuun?

Hän otti hiiren hampaisiinsa ja silmäili leiriä, etsien veljeään. Lopulta hän bongasi liekinvärisen turkin parantajan pesän edustalla. Mitäköhän hän siellä teki?

Lehtitassu hölkytteli veljeään kohti miettien mitä sanoisi Versotassulle. Hän edelleen pelkäsi puheita, ja asiaa ei auttanut se, että Merikyynel oli aina estelemässä. Onneksi kyllä Lehtitassu ei näkenyt sillä hetkellä missään emoaan, joten hän meni turvallisin mielin kohti Harakkamarjan yrttistä pesää ja Versotassua, joka oli selin veljeensä ja siten ei nähnyt tämän tuloa.

"Minusta se on väärin -", Lehtitassu kuuli Versotassun maukaisevan päästyään tarpeeksi lähelle, ja pysähtyi kuin seinään. Parantajan pesässä oli kiista meneillään kahden naaraan äänin.

"Ensinnäkin, parantajan paikka on enemmänkin etuoikeus, eikä loukkaus, ja-"

"Eikö se ole vähän alentavaa kun ei ole hyödyksi klaanilleen esimerkiksi jättämällä toiset nälkäisiksi?"

"Sano tuo sitten kun kidut viheryskässä!"

"Parantaja tuntuu selvästi odottavan minun menevän Tähtiklaaniin!"

"Enemmänkin joudut Mustien varjojen joukkoon!"

"Lopettakaa nyt Tähtiklaanin nimeen!" Versotassu huusi raivostuneena ja meni sisemmälle pesään torumaan juuri kinastelleita Harakkamarjaa ja Merikyyneltä. Lehtitassu rekisteröi mieleensä ilmapiirin olleen sillä hetkellä hyvin tulehtunut, joten hän peruutti pois vähin äänin ja päätti jutella Versotassun kanssa joskus toiste.

Kaikki tuntuu viestivän minulle, että minun ei pitäisi edes yrittää puhua Versotassulle! Tähtiklaani, miksi? Miksi? Miksi minun täytyy aina kysyä miksi? Olenko tyhmä, enkä ymmärrä asioiden laitaa?

Hän loikki kohti oppilaiden pesää, joka oli täysin vastakkaisella puolella leiriä. Pesässä oli vain yksi oppilas, Liljatassu, joka oli tekemässä sammalvuodetta.

"Tein sinulle jo pedin, se on tuossa", naaras maukaisi hermostuneena ja osoitti hännällään pesän nurkkaan, jonka vieressä oli kaksi muuta petiä. "Korjailen nyt omaa petiäni. Haittaako jos tein sinun petisi Vaniljatassun ja minun petini välille?" Liljatassu jatkoi.

"Ei haittaa", Lehtitassu mutisi ja rojahti tuoreille sammalilleen. "Kiitos." Sentään Liljatassu oli kiltti ja pisti kollikissan hänen ystävänsä vierelle. Eikä Liljatassukaan olisi huono ystävä, sentään hän ei ole samanlainen kuin veljensä Leijonatassu.

Lehtitassu käpertyi mukavasti sammaleille ja nuuhkaisi hänen nenän edessä olevia sammalia, jotka kuuluivat Vaniljatassulle. Ne tuoksuivat vaniljalle, hieman mintulle sekä männylle... Vaniljatassun ominaistuoksulle. Sen tuotosta Lehtitassun vatsassa kihelmöi, ja hänen häntäänsä nyki.

Mikä minua vaivaa? Mielialani koheni hieman, vaikka haistelin vain tuoksua! Se sai minut myös hieman uneliaaksi... Ja Lehtitassu nukahti.

***

"Herätyys, unikeko!" pirteä maukaisu sai Lehtitassun raottamaan unisesti silmiään. Hämärästi hän erotti pimeähköstä pesästä mustavalkoisen keltaläikkäisen turkin, sekä jäänsiniset silmät, jotka katsoivat kollia odottavasti.

Lehtitassu haukotteli pitkään samalla venyttäen jäseniään ja nousi laiskasti ylös, mutisten: "Mitä nymmhh..?"

"Me mennään aamupartioon", Kiurusydän kuiskasi ja ojensi päätään Lehtitassun naamaan. "Me ollaan Ruususateen ja Horisontinkulkijan kanssa. Tule."

Päätään riiputtaen väsymyksestä Lehtitassu seurasi mestariaan pesän ulkopuolelle, ja siristeli silmiään kirkkaammalle näkymälle. Kaksi kissahahmoa, kellahtava ja valkoinen, odottivat kaksikkoa hännät siistitti käärittynä vihreät ja keltaiset silmät tuijottaen heihin.

"Hyvä, voimme aloittaa partioinnin", pieni kellanpunainen naaraskissa maukaisi ja asteli sisäänkäyntiä päin partion johtajana, jonka jälkeen valkoinen lähti heti perään, Kiurusydämen ja Lehtitassun seuratessa hiljaa perässä.

"Tarkistamme pääasiassa alarajaa, ja mennään sinne ukkospolun rajan viettä pitkin. Palaamme sitten noin keskeltä reviiriä, jotta sieltäkin tulee paikat hieman tarkistettua. Voimme myös metsästää jotain jos riistaa tuppaa eteen", naaraskissa jatkoi. "Oletko jo harjoitellut saalistamista, Lehtitassu?"

"En... Ruususade?" Lehtitassu mutisi hiljaa ja mietti, sanoiko kissan nimen oikein. Hän muisti kyllä että valkoinen kissa oli Horisontinkulkija, mutta tämä ei ole koskaan ollut tekemisissä kellanpunaisen naaraan kanssa. Hän kuitenkin sai varmasti sen nimen oikein, sillä naaras oli vain nyökännyt ja jatkanut matkaa läpi reviirien halki.

Ruususade ja Horisontinkulkija olivat etunenässä vierekkäin, kun taas Kiurusydän ja Lehtitassu olivat heidän takana, muodostaen pienen neliönmuotoisen partion. Ruususade kertoi Horisontinkulkijalle ihastumisestaan Keltamyrskyyn ja kysyi koko ajan ystävältään että mitä hänen pitäisi tehdä asian suhteen. Horisontinkulkija-raukka näytti olevan todella ahdistunut keskustelusta, varmaankin koska hän ei pitänyt kovinkaan muiden kissojen seurasta, ja ihan aihekin häiritsi koska joskus tämä oli pitänytkin Ruususateesta. Tämä vain kohautteli olkapäitään poissaolevasti ja katseli ympärillä olevien puiden huippuja kuin ne olisivat elämän mielenkiintoisimmat asiat. Lehtitassu taas mietti että millaisia Pisaraklaanin kissat olisivat, sillä hän ei ollut ennen niitä tavannut.

"Haluatko kuulla tarinan, Lehtitassu?" Kiurusydän yhtäkkiä kysyi oppilaaltaan siniset silmät kiiluen. "Voitaisiin saada hieman juttelunaihetta, jotta ei olisi niin tylsää ja kiusallisen hiljaista meidän välillä. Se ei ehkä ole ihan tarina, mutta ihan sama, haluatko kuulla?"

Lehtitassu nyökkäili innoissaan ja katseli odottavasti mestariaan. Tämä selvitteli kurkkuaan, ja aloitti sitten kertomisen:

"Noh, jos et tiennyt, niin aiemmin ei ollut kahta klaania, vaan yksi: Pisaraklaani. Sitä johti kaksi ystävystä, nimiltään Havu ja Pisara. Klaani oli elänyt iloisena yhtenä suurena joukkiona erään järven rannalla. He söivät kalaa ruuakseen ja joskus koko klaani oli yhdessä uimassa. Mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä tähän elämäntapaan. Havu, ja moni muu kissa, eivät pitäneet kalasta, uimisesta tai edes vähistä puista mitä heidän reviirille oli luotu. He halusivat olla metsän varjojen kansaa, saalistaa hiiriä, ja nähdä mieluummin havunneulasten merta, kuin järvellisen vettä. Klaania alkoi myös riutomaan nälkä lehtikadon tullessa, ja kissojen ollessa paljon, pienellä reviirillä. Niinpä..."

"Kiurusydän! Tuolla on tunkelijoita!" Ruususade keskeytti äkkiä, ja Lehtitassu hätkähti nykyhetkeen. Vaikka hän juuri oli oppinut uutta tietoa klaanien historiasta, hän silti unohti ne heti, sillä hänen mielensä täyttyi nyt varoitus tunkeilijoista. Häntä alkoi jopa pelottaa, sillä hän ei halua tulla silputuksi ensimmäisessä partiossaan, koska entä jos tunkeilijat olivat tosi vaarallisia?

"Kolme kissaa, eivät ole Pisaraklaanin jäseniä, kantavat jotain pientä", Kiurusydän informoi äkkiä, kun tämä oli bongannut tunkeilijat. Myös Lehtitassukin huomasi ruskean, mustan ja valkoisen turkkien sekamelskat niiden kiitäessä havupuiden lävitse. Ruususade teki jonkun hännänheilahduksen ja siten aamupartio lähti juoksemaan ääneti kohti tunkeilijoita. Kun vihollispartio oli tarpeeksi lähellä, Ruususade hypähti esteeksi.

"Mitä teette reviirillämme?" naaras sihisi heille, ja aluksi hieman säikähtäneet kollit alkoivat kehräämään huvittuneena. Yksi niistä oli Risu, se jota Lehtitassu oli joskus uhkaillut, ja tämän kynsissä Versotassu oli puolisokeutunut. Lehtitassua karmaisi muistella typeryyttään, mutta nyt täytyi keskittyä.

"Metsästimme ruokaa, eihän siinä mitään pahaa ole?" kolleista mustavalkoinen maukaisi esittäen viatonta, ja katsahti ruskeavalkoiseen toveriinsa. "Vai mitä sanot, Märkä?"

"Olen kyllä asiasta aika samaa mieltä, Kiemura!" Märkä nyökytteli liioittelevasti ja Risu, Märkä ja Kiemura kehräsivät huvittuneina. "Jatketaanko matkaa?"

Kaikki kolme kollia nyökkäsivät jälleen kuin olisivat syöneet liikaa kissanminttua. Ruususade kuitenkin heilautti taas häntäänsä merkiksi muille aamupartiolaisille tulla esiin, ja naaraan vierellä olikin yhtäkkiä kolme kissaa.

"Oletteko asiasta edelleen samaa mieltä?" Kiurusydän maukaisi haastavasti, jolloin vihollispartio säpsähti ja lopetti pelleilyn. Kolme vastaan kolme plus oppilas. Yleisnäkemyksellä aamupartion täytyisi siis voittaa, ja vihollispartio tiesi sen. Mutta jos he oikeasti tuntisivat toisensa, niin vihollispartioilla olisi voiton ainekset käpälissään, koska Horisontinkulkija on pelkuri, ja Lehtitassu ei ole oppinut vielä mitään taistelemisesta, saatikka sitten edes saalistuksesta.

"Psst... Meidän esi-isäthän oli tuuliklaanilaisia, ja nuo eivät ole, joten pitäisikö vain ottaa käpälät alle..?" Märkä kuiskasi ystävilleen hiljaa, ja vilkuili vieressä olevaa ukkospolkua etsien pakoreittiä. Heidän onneksi ukkospolulla ei näkynyt hirviöitä, eikä jyrinää kuulunut. Kiemura ja Risu nyökkäsivät hyväksyvästi Märkän ehdotukselle, ja he valmistautuivat juoksuun.

"Eipäs noin nopeasti!" Ruususade kierähti heidän eteen. "Saaliit tänne niin olette tällä kertaa vapaita. Toista kertaa ei sitten tule."

Lehtitassu katsoi ihailevasti kuinka Kiurusydän ja Ruususade nousivat vastaan vihollispartiota, ja vakuutti itselleen että joskus olisi itsekin yhtä urhea. Horisontinkulkijasta ei kyllä voitu sanoa samaa, kun tämä katseli klaanitoveriaan, jonka silmät olivat pelosta ammollaan, häntä pörrössä väännähteli ja tämä peruutti taaemmas kuin haluaisi karata.

Miksi meidän klaanissamme on tuollainen nössö soturi? Tai miksi hän ei ole edes parantaja, niidenhän ei tarvitse oppia taistelutaitoja kuin vain itsepuolusta... Lehtitassu jupisi ajatuksissaan, mutta keskeytti ne, kun näki Horisontinkulkijan törmäävän pusikkoon. Tämä kääntyi ympäri, ja nuolaisi huuliaan nälkäisinä tutkiessaan kuolonmarjoja. Idiootti.

Lehtitassu hypähti ilmaan ja pudottautui Horisontikulkijan taakse, joka jo yritti kauhaista muutamaa marjaa. Oppilas puraisi soturia hännästä tämän kirkuessa kipuaan.

"Lehtitassu!" Horisontinkulkija karjaisi hurjistineena ja silti kivusta vinkuen. "Tuo sattui! Sinulla ei ollut mitään oikeutta tehdä tuota!"

"Entä jos sanon että olit syömässä kuolonmarjoja, joista varoitetaan aina heti kun pentu oppii kävelemään?" Lehtitassu maukaisi Horisontinkulkijan häntä suussaan.

"E-en ollut syömässä niitä! O-olin... Öö... Ajattelin syöttää ne pennuille! Eikun ööh... ööh..." Horisontinkulkija mutisi hermostuneena ja nolona ja ravisteli häntäänsä pois Lehtitassun ulottuvilta. Ääliöiden päällikkö, Lehtitassu ajatteli pyörittäen silmiään turhautuneena.

Kiurusydän ja Ruususade tulivat heidän väliin selvästi kireinä. He kertoivat, että kulkukissat olivat päättäneet juosta karkuun ukkospolun toisella puolella olevan kaksijalkalan pelloille, riista heidän mukanaan. Lehtitassu kurotteli katsomaan ja näkikin kolme hännänpäätä katoavan erään kaksijalkalan käytävän kätköihin. Partio päätti yhdessä lähteä leiriin ja ilmoittaa tästä päällikölle. Meiltä ei varasteta riistaa, etenkin nyt kun on lehtikato alkanut! Lehtitassu sihisi vielä mielessään ennen kun käänsi häntänsä ukkospolulle ja sen toisella puolella oleville kulkukissoille.

***

"Mitä? Miksi? Eivätkö ne saastaiset katurotat omaa hajuaisteja, kun eivät tunnista rajoja?"

Punarintatähti oli raivosta jäykkänä, kun kuuli partion kertomat uutiset. Aamupartion palattua oli jo aurinko ehtinyt melkein lipua auringonhuipun aikaan, jolloin klaanitoverit olivat jo heräilleet ja aukio oli jo täynnä kissoja vaihtelemassa kieliä. Ensilumikin oli jo vihdoin tullut, ja Mehiläispentu oli leikkimässä lumihiutaleilla. Surullista että Mehiläispennulla ei ole leikkikavereita. Vielä kaksi kuuta... Sitten hän vasta pääsee oppilaaksi, Lehtitassu ajatteli surullisena ja tunsi pientä häpeän tunnetta, koska jatkossa hän ei voisi olla tämän seurana, sillä oppilasvelvollisuudet pitivät häntä kiireisenä. Samalla tuli Lehtitassulle mieleen ajat, kun häntä suretti oman ainoan ystävän menneen oppilaaksi. Hän ei ajatellut Vaniljatassua koko sinä päivänä ollenkaan, ja ihmetteli sitä, sillä hän piti kissasta.

"Yritimme häätää heidät, ja saimme he kiinni. He pääsivät kuitenkin karkuun, saaliiden kanssa", Ruususade raportoi hajamielisenä.

"Ei se mitään, teitte kuitenkin parhaanne", Punarintatähti huokaisi hieman pettyneenä. "Toivon vain että he eivät tule tunkeilemaan enempää."

1600 sanaa!

Kirjailijan kommentti:

Tiedättekö sen tunteen kun keskellä lukua et tiiä mitä näpytellä seuraavaksi? Minä koin sen liian monta kertaa tämän luvun aikana TwT olen pahoillani. Toivottavasti minulla on edelleen lukijoita ja yritän olla jatkossa järkkäämättä itteäni tuollaisiin kohtiin noin monta kertaa :")